You are currently viewing Kuntta on siirtovarvikkoa

Kuntta on siirtovarvikkoa

Opin uuden sanan “kuntta” tämän kirjan myötä. Sana oli minulle täysin uusi. Opin, että kuntta tarkoittaa siirtovarvikkoa, metsänpohjan siirrännäistä. Kirjasta luin kunttan määritelmästä hieman enemmän. Te, joilla kirjaa ei vielä ole voitte saada nopean ymmärryksen kunttasta esimerkiksi tästä linkistä youtube videoon. Sana ei voisi paremmin kuvata Suomesta ulkomaille “istutettuja” ulkosuomalaisia, siirtolaisia! Ulkosuomalaiset ovat synnyinmaastaan irrotettuja siirtolaisia, jotka ovat istutettu kasvamaan uudessa maaperässä. Jotkut tarvitsevat enemmän kastelua ja hoitoa kuin toiset menestyäkseen uudessa paikassa. 

Itsekin olen kunttannut, tietämättäni, kun siirsin aikoinaan uuden talomme talousrakennuksen alle muutoin jäävät metsämansikat uuteen paikkaan puutarhaan. Ne juurtuivat hyvin ja tuottivat marjaa heti ensimmäisestä kesästä lähtien. Ne pääsivätkin hyvään maahan, jossa niitä kohdeltiin hellyydellä ja huolenpidolla. Metsämansikat saivat heti alkuun erityistä huomiota, jotta pääsivät juurtumaan uuteen paikkaan. 

Ulkosuomalaisienkin juurtumiselle uuteen paikkaan on merkitystä sillä, kuinka uusi ympäristö ja sen alkuperäisväestö ottaa siirtolaiset vastaan. Hoidetaanko tulokasta hellyydellä ja huolenpidolla, otetaanko mukaan toimintaan ja tehdään olo kotoisaksi. Ympäristö vaikuttaa viihtyvyyteen, kaikki siirtolaiset eivät menesty kovassa talvessa tai liian kuumassa paahteessa. Oikea lajike, siirtolainen, oikeaan paikkaan auttaa sen menestymisessä!

Miksi arvostelen tämän kirjan?

Aihe sai alkunsa, kun Kunttan toimittaja Anu Heiskanen kirjoitti “Suomalaiset Saksassa” Facebook ryhmässä julkaisemani postauksen “Älkäämme Unohtako Unelmiamme” (lihavoitu teksti sisältää linkin postaukseeni) kommentteihin, että “Blogissasi on paljon hauskaa ja erilaista luettavaa”. Siitä hän kertoi saavansa aasinsillan toimittamaansa antologiaan, jossa on myös monenlaisia kirjoituksia. Siellä on esseitä, novelleja, runoja, satiireja, kirjeitä, muistoja ja jopa yksi kuunnelmakin. Kirjassa on tosiaan luettavaa kaikille ja kaiken nälkäisille!

Minusta aasinsillat ovat aina hyviä oivalluksia ja johdatuksia aiheisiin. Lisäksi olin otettu, että kirjallisuusalan ammattilainen piti kirjoituksistani sen verran, jotta kysyi kiinnostustani tekemään antologiasta arvion blogiini. Näin päätin ottaa kirjoitustyön vastaan ja katsoa millaisia tarinoita kirja sisältää, sillä pidän myös hyvistä tarinoista.

Haluan kertoa tähän alkuun, että en saa antamastani arviosta taloudellista hyötyä tai muutakaan etua. Minulla ei ole henkilökohtaista syytä kehua tai moittia teosta. Kirjoitan tähän artikkeliin aidosti ja vilpittömästi sen mielipiteen, joka minulle syntyi kirjasta.

Kuntta Ulkosuomalaisten antologia on kuin uusi Kalevala!

 

Kalevala on Suomen kansalliseepos. Elias Lönnrot kokosi teoksen 1800 -luvun alkupuoliskolla keräämällä vanhoja suomalais-karjalaisia runoja samoihin kansiin. Nyt, 2000 -luvun alkupuoliskolla Anu Heiskanen on tehnyt vastaavaa ja kerännyt ulkosuomalaisten tarinoita, kirjoituksia ja runoja samoihin kansiin. Osan Kalevalan runoista Elias Lönnrot runoili itse yhdistämään kansanrunoja yhtenäisiksi tarinoiksi. Anu Heiskanen on yhdistänyt ulkosuomalaisten kansantarinoita luovasti erilaisiin kunttan kasvillisuuksiin. Näitä kasvillisuuskuvauksia on sijoitettu tarinoiden väliin. Lukijat voivat oppia myös kunttan kasvillisuudesta!

Antologian eduksi minun on sanottava, että se on huomattavasti helpompaa ja mielekkäämpää luettavaa kuin Kalevala.

Siinä missä Kalevalaan kerättyjä runoja on muokattu teoksen tarinaan sopivaksi ei Kuntta Ulkosuomalaisten antologiaan annettuja tarinoita ole muutettu. Tarinat ovat niin kuin tarinoiden kokijat ovat ne kirjoittaneet. Ne ovat muuttamattomia tarinoita ulkosuomalaisten kokemuksista ja mielenmaisemista. Todella arvokasta, talteen kerättyä aineistoa. Jotkut näistä tarinoista ovat kirjan mukaan vain näissä kansissa, joka tekee teoksesta vieläkin arvokkaamman. Nyt tarinat säilyvät ja elävät pitkään painettuina sanoina!

Mistä kirja kertoo?

Aina on lähdetty ja aina tullaan lähtemään. Lähtöön näyttää olevan monia syitä, vaikka joskus saamme aika suppean kuvan syistä. Tyypillisesti puhutaan auringosta ja pimeydestä sekä työn perässä lähtemisestä. Kirjan tarinoista avautuu kuitenkin laajempi syiden kirjo! 

Itseäni on aina kiehtonut syyt siihen, mikä ajaa ihmisiä lähtemään synnyinseudultaan. Kirjan tarinoissa kerrotaan ja avataankin näitä syitä. Jotkut ovat lähteneet työn sekä toimeentulon perässä ja toiset rakkauden johdattamana. Monet kokevat Suomen liian kylmänä ja auringottomana, tarvitaan valoa ja aurinkoa. On vahvoja tunteita siitä, että pitää lähteä ja nähdä maailmaa, nähdä uusia maita, valtameriä, viidakkoja ja erilaisia kulttuureja. Jokin voima vetää maailmalle. Uteliaisuus, seikkailunhalu, pois ahtaista ympyröistä suureen maailmaan. Joku on lähtenyt neuvomaan muita, koska suomalainen on aina parasta!

Kirjoitukset kertovat lapsuuden ja nuoruuden muistoista Suomessa. Yksi tarina tuo kirkkaan mielikuvan lukijalle kirjoittajan lapsuudesta Helsingin laitakaupungilla. Siitä, miten olivat pikkulapsina pelanneet purkkista ja kuinka naapuriravintolan portsari vahti myöhemmin teinityttöjen siveellisyyttä. Saattajat eivät päässeet sisälle rappuun asti saatille. Kirjassa on monia vastaavia muistoja Suomesta. Näissä tarinoissa lukija pääsee matkalle vanhaan Suomeen ja siihen miten silloin aikaa vietettiin. Erinomaisia kuvauksia Suomesta aina 1950 luvulta eteenpäin.

Kirjoitukset kertovat toisista kulttuureista. Lukija pääsee matkalle uusiin kulttuureihin ja niiden “omituisuuksiin”. Päästään ihan kotiin asti mihin tavanomaisella turistimatkalla ei normaalisti pääse. Suomalaisten ja muiden kulttuurien erilaisista tavoista ja siitä mitä kommelluksia ne voivat arkipäivässä aiheuttaa. 

Pohdintaa identiteetistä ja siitä mihin kuuluu, mihin kansaan tai ryhmään vai ylipäänsä mihinkään. Lukija pääsee sisään muuttajan sielunmaisemaan. Sitä voi soveltaa niin ulkosuomalaisiin kuin osaltaan myös Suomeen muuttajiin. Lukija oppii hieman ymmärtämään tulijoita, ulkomailta Suomeen muuttavia ja paluumuuttajia! 

Kerrotaan iloista, murheista, elämän haasteista, Suomen ja Suomeen jääneiden kaipauksesta jne. 

Kirja on parasta “Tosi TV” tarinaa ihan oikeasta elämästä. Ihmisten elämien huippuhetkistä sekä tunteista matkan varrella ja nyt. Tarinat kertovat, että elämää on eletty!

Keitä kirjoittajat ovat?

Kirjaan on koottu 34:n kirjoittajan kirjoituksia. He ovat ulkosuomalaisia, jotka asuvat ympäri maailmaa kuudessa eri maanosassa ja Suomen lisäksi ovat asuneet ainakin 40:ssä eri maassa. Mahtava määrä tarinaa!

Kirjoittajat ovat tavallisia kansalaisia, joista suurin osa ei ole aikaisemmin kirjoittanut mihinkään laajalevikkiseen julkaisuun. Tämäkin tekee kirjoituksista ainutlaatuisia ja arvokkaita kokoelman osia. 

Kaikki kirjoittajat ovat asuneet ulkomailla vähintään 22 vuotta ja suurin osa 30-50 vuotta, jotkut jopa lähes 60 vuotta. Moni on lähtenyt jo lapsena tai nuorena aikuisena maailman seikkailuihin. 

Kirjoitusten kieliasu

Kirjoitukset ovat moninaisia ja monen tasoisia, se tekee niistä kiinnostavia. Vaikka valtaosa kirjoittajista ei ole ammattilaisia, niin mielestäni kirjoitusten taso on hyvä ja paikoin erinomainen. Ne ovat helposti ja ymmärrettävästi luettavissa. 

Tavallisten ihmisten kirjaamia ajatuksia, kertomuksia, runoja jne. aivan kuin ystäväsi niitä sinulle kertoisi.

Huippuhetkiä

Ote kirjoituksesta Permiläiset piirakat teoksessa Kuntta Ulkosuomalaisten antologia
Ote kirjoituksesta "Permiläiset piirakat" teoksesta Kuntta Ulkosuomalaisten antologia

Minusta yksi parhaista kirjoituksista on satiirinen kertomus “Permiläiset piirakat”. Siinä kerrotaan satiirin keinoin kuinka suomalainen tuote on parasta ja alkuperäistä sekä kuinka vain suomalainen osaa. Kerronta tuo hyvin elävästi mieleen tietynlaisen vahvan hahmon jostain päin tasaista Suomenmaata. Hahmo on aina oikeassa tietäen ja osaten kaikki paremmin kuin muut. Itse olen kotoisin tuolta tasaiselta, joten minun huumorintajuun se iski kuin tuhat volttia tuoden hyvät naurut. Pelkästään jo tämän tarinan vuoksi hankkisin kirjan ja kirjassa on monta vastaavaa upeaa kertomusta. 

Tarina yhdestä Irlannissa vaikuttavasta ulkosuomalaisesta jäi myös mieleen. Siinä ulkosuomalainen koki jos jonkinlaisia kommelluksia uudessa maassa. Sai tottua häveliäisyyteen uimahallissa ja mestaruuslajin taiteeseen riisuutua ja pukeutua pyyhkeen sisässä, oppia kuinka saunotaan ja kuinka hellitetään suomalaisista perinteistä uudessa kulttuurissa. Kirjoituksessa oli myös oivallinen kuvaus ulkosuomalaisesta:

Ulkosuomalainen – ulkona Suomen asioista, ulkona uudessa kotimaassaankin. Virheiden kautta oppinut sopeutumisen sankari. Epävirallinen Suomen suurlähettiläs, jota Suomen tasavallan presidentti itsenäisyyspäivänä kerran vuodessa muistaa kiittää ansiokkaasta Suomi-kuvan luomisesta ulkomailla. 

Ote Liisa Jäi Ihmemaahan kirjoituksesta
Ote kirjoituksesta "Liisa Jäi Ihmemaahan"

Yksi ulkosuomalainen oli syönyt pikkuhousunsa, kun kerrankin oli menettänyt uskonsa Suomen edustajaan Euroviisuissa. Suomalainenhan tekee aina minkä lupaa!

Kirjoituksissa on hauskasti kuvattu monia suomalaisten henkilöiden, makujen ja tapojen eroja muihin kulttuureihin. Eroavaisuudet tuovat monia hauskoja tilanteita. Eräs kirjoittaja kirjoittaa suomalaisista stereotypioista, joita ulkomaalaiset kertovat. Yhtenä mainintana viiden metrin turvaväli bussipysäkillä. Kirjoittaja ei ollut muistanut moista ominaisuutta, mutta ollessaan Suomessa hän totesi, että “totta”. Pysäkki oli sijainnut pienen mäen päällä ja koko mäki oli täyttynyt ihmisistä, jotka seisoivat viidestä kymmeneen metriin päässä toisistaan. 

Pysäkki turvaväleineen jäi mieleeni, sillä olen itsekin moisen ominaisuuden todistanut. Tiedä vaikka olisimme nähneet kirjoittajan kanssa saman bussipysäkin. Pariin otteeseen ajaessani Turusta Helsinkiin työreissulle näin jossakin kehä kolmosella bussipysäkin, joka sekin oli pienen mäen päällä. Pysäkille oli valehtelematta kymmenkunta ihmistä sievässä jonossa reilun viiden metrin välein toisistaan! Muodostelma oli kuin armeijassa marssilla edetessä. “Pidetään ne turvavälit!”, kersantti tapasi väliin karjaista. Näky huvitti minua suuresti ja on piirtynyt ikuisesti verkkokalvoilleni. Voin vahvistaa, että tämä stereotypia on totta. 

Kotosuomeen kirjoitetun kirjeen muodossa muistellaan vuotta 1965 Saksassa. Totean, jotta vähintään jo noista päivistä asti olemme tienneet, että suomalainen jäätelö ja Fazerin suklaa ovat maailman parhaita. Lisäksi tiedämme, että jäätelö ja suklaa ovat alkuperältään Suomesta (tämä on satiiria). Jäin miettimään, jotta jäiköhän tuo jätski viimeiseksi. Ote kirjoituksesta:

Voisin jatkaa näiden huippuhetkien luettelemista vaikka kuinka pitkään, mutta jätän niiden poimimisen teille itsellenne. Kokonaisuudesta irrotettuina ne eivät kuitenkaan ole yhtä maittavia kuin luettaessa koko teksti. Halusin kuitenkin tarjota muutaman maistiaisen, jotta saatte jonkinlaisen aavistuksen siitä mitä kirjoitukset tarjoilevat.

Huippuhetkiä ja huipputarinoita mahtuu lukematon joukko noin 200 sivun mittaiseen kerrontaan! Uskon, että jokaiselle löytyy omat huippuhetkensä tuosta määrästä. 

Kirja on vahva suositukseni!

Kenelle suosittelen Kuntta Ulkosuomalaisten antologiaa

Mielestäni kirja sopii kaikille, niin Suomeen jääneille, ulkosuomalaisille kuin ulkomaille muutosta kiinnostuneille. 

Suomeen jääneille muunmuassa siksi, että lukija voi nähdä Suomen uudesta perspektiivistä. Monesti kuulee, että Suomeen jääneet vain moittivat Suomea ja olosuhteita siellä. Kirjoituksissa on kerrottu monia asioita, jotka ovat hyvin Suomessa. Monesti näemme asiat paremmin ulkopuolelta. 

Ulkosuomalainen saa luettavakseen muiden vertaistensa kokemuksia samassa tai eri maassa. 

Ulkomaille muutosta kiinnostunut tai haaveileva pääsee tutustumaan ulkomaille jo muuttaneiden kokemuksiin. Hän voi saada hieman paremman ymmärryksen siitä mitä hän voisi oppia ja kokea. 

Suomeen ulkomailta muuttaneille. Kirjoituksissa kuvataan suomalaisuutta ja suomalaisia. Ehkäpä ulkomaalainen pääsee askeleen lähemmäksi suomalaisuutta kirjan luettuaan. 

Kaikille siksi, että opimme ymmärtämään erilaisuutta ja sitä, että tulijat voivatkin olla kunnollisia, ihan “rehtejä suomalaisia”. 

Kelle tahansa nuoremmalle ja miksei vanhemmallekin opetukseksi, jotta vanhemmiten meillä on vain muistomme siitä mitä olemme elämässämme tehneet ja kokeneet. Vanhemmiten meillä ei ehkä ole enää voimia tai mahdollisuuksia kerätä elämän kokemuksia, tehdä tärkeitä asioita. Elä ja hanki kokemuksia silloin, kun siihen on mahdollisuus!

Toivotan sinulle, joka päätät lukea kirjan, oikein mukavia seikkailuja kirjoitusten mukana!

Tähditys

4/5

Itseäni liikutti monikin tarinoista. Oli naurua, mutta myös silmäkulmaa kostuttavia kertomuksia. Tarinat, runot yms. ovat sopivan lyhyitä, jotta mielenkiinto pysyy kokoajan yllä. Kirjoituksia on noin kaksisataa sivua, mutta se menee kevyesti tarinoiden vaihtuessa. 

Annan neljä tähteä viidestä. En siksi, että teos olisi viidelle liian huono vaan siksi, että täydellistä ei olekaan. Mielestä tämä oli lähes täydellinen!

Miten näihin seikkailuihin sitten pääsee mukaan?

Antologiaa on tilattavissa esimerkiksi Suomi-Seurasta, suoraan kustantajalta eli OK-kirjastaAdlibriksesta tai vaikkapa Bookysta.

Linkki johtaa sinut kirjan ostospaikkaan klikkaamalla lihavoitua tekstin kohtaa. Hinnat näyttävän olevan 20-30 euron välissä. Se on pieni raha 34:n ulkosuomalaisen kokemuksista. Uskon, jotta he ovat maksaneet kokemuksistaan sata jollei tuhat kertaisesti enemmän. 

Muistutan uudelleen, jotta en saa kirjan arvostelusta enkä sen myynnistä rahaa tai muutakaan hyötyä. Olen tehnyt arvostelun vapaasti ilman sitoumuksia ja kerron tässä arvostelussa oman mielipiteeni. 

Jälkipohdintaa

Hyvä kirjoitushan laittaa miettimään asioita. Tässä kirjassa on monia kirjoituksia, jotka herättivät minussa monenlaisia pohdintoja. Kirjan rikkaus on siinä, että kirjoittajat, kirjoitustyylit ja asiat poikkeavat toisistaan ja siten aiheisiin saa erilaisia katsomiskulmia. 

“Olen ylpeä lapsistamme ja lastenlapsistamme, joille eri kansallisuudet merkitsevät vapautta ja elämän rikkautta, eivät rajoja” kertoo 90 -vuotias sotaveteraani. Hän oli sodan vihollisuudet nähnyt mies, mutta ymmärsi, että ihminen on minkä tahansa rajan molemmin puolin pohjimmiltaan samanlainen. Tämän asian oivaltamisessa ja ymmärtämisessä on nykypäivänä monilla paljon oppimista. Aika ajoin suunta on jopa päinvastainen. Koen kirjoituksista, että ulkosuomalaisuus auttaa ymmärtämään ja hyväksymään muutkin kuin “tällä puolen jokea” syntyneet ja asuvat. Liian usein muodostuu “me täällä ja ne tuolla” -leirejä, jotka eivät vie maailmaa parempaan ja rauhallisempaan suuntaan. Ulkosuomalaisuus parantaa maailmaa!

70 -luvulla syntyneenä ja sen mukaisen ajanjakson nähneenä pidän vuosisadan alussa ja 50-80 -luvuilla ulkomaille lähteneitä rohkeina “tutkimusmatkailijoina”. Tuolloin ei vielä ollut nettiä ja muita online tietolähteitä kohdemaasta. Mentiin pitkälti toisten kertomusten ja kuvausten varassa uuteen paikkaan. Lähdettiin juuri sinne, kun joku sukulainen tai kyläläinenkin oli sinne mennyt. Nähtiin vasta perillä, jotta mihin sitä oikein oltiin tultu. Tuolloin ei ehkä päästy vaikuttamaan niin paljon siihen, jotta millaiseen ympäristöön, luontoon ja kulttuuriin lähdettiin. Tämä lienee yhtenä syynä siihen, että useasta kirjoituksesta tuli esiin Suomen kaipuu. Olisiko niin, että aikaisemmin kuntta vaan ajautui useammin jonnekin ja nykyään voidaan enemmän vaikuttaa siihen mihin lähdetään? 

Kirjan aiheena alkusanojen mukaan ovat: ulkosuomalaisuus, suomalaisuus, muukalaisuuden tunne ja sopeutuminen. Suomen kaipuu ja jopa jonkin asteinen surkuttelu tuli sen verran usein esille, jotta ajattelin sen olevan yhtenä teemana. Se tuli niin paljon esiin, jotta minua alkasi se hieman vaivaamaan. Miksi lähteä, jos pitää alkaa takaisin itkemään? No, syitä on monia, kuten aikaisemmin olemme todenneet. Yhtenä tuo, jotta ei aina olla tiedetty tai voitu päättää minne mennään. Joskus on jopa ollut pakko lähteä! Ehkä paikkaa ja kulttuuria ei olla pidetty tärkeänä, on vain lähdetty jonnekin. Kuntta ei ole juurtunut uuteen paikkaa, koska maaperä on ollut väärä ja huolenpito heikkoa.

Saattaa myös olla, että itselleni tuo edellä mainittu aihe nousee teksteistä esiin voimakkaammin kuin toisille. Minulta kun puuttuu peruutusvaihde ja taustapeilit. En osaa enkä välitä itkeä ja haikailla jotain minkä olen elänyt tai taakseni jättänyt. Katson tulevaan, nautin hetkestä ja pyrin muuttamaan asiat tulevaisuuteen mikäli ne eivät minua tyydytä. 

Moni ikävöijä kertoo lapsuusmuistojaan, kuinka leikittiin ja millainen oli Suomen kesä sekä luonto, kaikki oli vapaata ja huoletonta. Ehkä Suomen kaipuu onkin osalla kaipuuta lapsuuteen ja nuoruuteen, ei niinkään Suomeen. Sain tämän tunteen, kun luin yhden Facebook -ryhmän keskustelua. Siellä kirjoitettiin, että alkuun ei ole ikävä, mutta myöhemmillä vuosilla sitä alkaa esiintyä. Uskon myös, että ikäväänkin vaikuttaa se kuinka tyytyväisiä olemme asuinympäristössämme. Mikäli olemme onnellisia ja tyytyväisiä, niin ikäväkin lienee heikompaa tai sitä ei ole. Kuntta vaatii juurtumista, mutta myös hoivaa, jotta se kukoistaa ikääntyessäänkin.

Kotimme ja rauhamme on meissä sisällä. Mukaudun yhden viisaan kirjoittajan sanoihin:

“Jos joku kysyy, missä oikein tunnen olevani kotona, niin vastaan, että siellä missä juuri olen. Ei koti lopultakaan ole mikään paikka tässä maailmassa, ei edes graniittikallio, jonka kainalossa kesällä vietän muutaman viikon. Koti on meissä itsessämme, me kannamme kotia mukanamme, ainakin me, jotka emme kotona ole.”

Eräs kirjoittaja kertoo olevansa “kosminen sielu vankina suomalaisessa ruumiissa”. Hän ei kaipaa vanhaa, eikä tunne olevansa sen enempää suomalainen kuin kanadalainen tai Yhdysvaltalainen. Kysyttäessä, jotta mistä hän on, hän vastaa “olen tuosta kulman takaa”. Tunnen samaistuvani häneen, olen kotoisin samasta paikasta “tuosta kulman takaa”. Olemme kaikki maapallolaisia ja olemme kotoa, tuosta kulman takaa, missä milloinkin asumme. Mietin, että onko meitä syytä rodutella, paikkakunnittaa, ryhmittää, kansallistaa jne.? Miksi näiden tai näiden avulla pitää määrittää meidän identiteetti?

Yhdessä tarinassa sama perhe asui ensin Irlannissa ja sitten Afrikassa. Heille luotiin identiteetti sen mukaan mitä alkuperäisväestö heistä oletti. Irlannissa oletettiin, että tulijat käyttävät hyväkseen sosiaaliapua ja elävät alkuperäiskansan siivellä. Afrikassa oletettiin, että perhe on rikas ja vaikutusvaltainen vain, koska olivat valkoisia. Toivon, että kirja tarinoineen leviää laajalle, jotta moni meistä ymmärtäisi paremmin erilaisuutta. Ei ole oikein olettaa jonkun ulkonäöstä tai alkuperästä, jotta hän on jotain samaa kuin joku muukin sieltä jostain. Eivät kaikki valkoiset ole rikkaita ja vaikutusvaltaisia patruunoita eivätkä kaikki Irlantiin tai muuallekaan muuttavat käytä häikäilemättömästi sosiaaliturvaa hyväkseen. 

Mitä Suomesta lähtijät ovat sitten saaneet? Mitä ovat oppineet? Mitä ovat kokeneet ja ihmetelleet? Mitä ovat mieltä lähdöstään? Mitä sopeutuminen on vaatinut? Mikä on juuri hänen tarinansa? Mitä Suomesta ja suomalaisuudesta muistellaan? ja mitä ihmettä tarkoittaa sana “antologia”?

Suosittelen sinua hankkimaan kirjan saadaksesi moniin kysymyksiisi vastauksia sekä vain nauttiaksesi seikkailuista ympäri maailman!

Mukavia lukuhetkiä toivottaa FinInTirol!

FinInTirol

Elän vaimoni kanssa Itävallan Tirolissa ja kirjoitan täältä käsin blogia finintirol.fi. Kirjoitan luonto- ja kaupunkimatkailusta, ajankohtaisuuksista ja kaikesta positiivisesta. Facebookista löytyy lyhyempää tarinaa ja Instagramista kuvia. Tartu Hetkeen Tartu Tarinaan!

This Post Has 2 Comments

  1. kaari3

    Kirjoitit mielenkiintoisesti kirjasta ja jopa samaistuitkin muiden kokemuksiin, olethan “yksi meistä” maailmalla. Samoilla eväillä maailmalle lähtenyt. Olet keksittynyt yksitysikohtiinkin ja täten rikastuttanut tekstin sujuvuutta. Visualistina pidän myös tavastasi jaotella kappaleet eri fontein. Jään lukijaksi.

    P.S. Antologia (< kreik. ἀνθολογία, anthologia, 'kukkakokoelma',[1] 'kukkakimppu' tai 'kukkaseppele') on teos, johon on koottu eri tekijöiden teoksia, alun perin runoja. Tietyn kirjallisuuden lajin piirissä, esimerkiksi science fictionissa, antologiaksi sanotaan kokoelmaa, johon on koottu julkaistavaksi novelleja tai pienoisromaaneja.
    Aikoinaan antologiaan pääsy oikeassa seurassa oli runoilijoiden piirissä tavoiteltua, sillä se nosti mainetta. wikipedia.

    1. Fin In Tirol

      Kiitos positiivisesta ja kohdennetusta palautteesta! Kiitos myös antologian avaamistesta:) Tuo kreikkalaisten kukkakokoelma on aika sopiva kielikuva. Kirja täynnä kauniita kirjoituksia, kuin kukkakokoelma.

Leave a Reply