Tervetuloa matkalle Italiaan Marchen alueen sydämeen, Gradaran keskiaikaiseen linnoituskaupunkiin, missä aika tuntuu pysähtyneen ja tarinat kulkevat muurien väleissä historiasta kuiskivan tuulen mukana. Gradara onkin lähellä merituulia sillä Cattolica, Rimini ja Pesaro hiekkarantoineen ovat ihan vieressä.
Gradaran linnoituskaupunki Italiassa on tunnettu sen korkeimmalla kohdalla kohoavasta Rocca di Gradara -linnasta, joka tunnetaan myös nimellä Castello di Gradara. Rocca di Gradara kätkee syvälle paksujen muuriensa sisään Paolon ja Francescan romanttisen rakkaustarinan, joka elettiin jo noin 300 vuotta aikaisemmin kuin Romeon ja Julian kuvitteellinen tarina syntyi Veronaan William Shakespearen kynästä.
Luettuasi tämän kirjoituksen tunnet Paolon ja Francescan tarinan ja tutustut nopeasti Gradaran keskiaikaiseen kaupunkiin.
Gradara, keskiaikainen linnoituskaupunki Italiassa
Rocca di Gradara on elävä muistomerkki, jonka arkkitehtuuri kertoo tarinaa vuosisatojen takaa. Monien jälleenrakennusvaiheiden jälkeen 1920-luvulla insinööri Umberto Zanvettori herätti linnan uudelleen henkiin, kunnioittaen keskiaikaista sekä renessanssityyliä.
Keskiaikainen kaupunki ja sen linna ovat enemmän kuin kivinen linnoitus. Se on aikakone, joka vie sinut matkalle menneeseen aikaan. Se on paikka, jossa historia ja nykypäivä, rakkaus ja traaginen kohtalo kohtaavat.
Astuessasi linnoituskaupungin sisäpihalle, saavut nykyaikaa näyttävän kellotornin hallitsemalle keskiaikaiselle torille, josta aloitat seikkailusi tässä rouhevaa kauneutta henkivässä miljöössä. Kirkot, kadut, asunnot ja huoneet toisensa jälkeen ovat esiintyneet Malatestan, Griffojen ja Sforzan perheiden sekä muiden historiallisten sukujen tarinoiden näyttämönä. Liitot, juonet, petokset ja intohimo elävät näiden muurien sisällä.
Korkealla kukkulalla sijaitsevasta linnasta ja kaupungista, joka on ollut stategisesti tärkeällä paikalla, ovat valtasuvut katselleet Marchen ja Emilia Romagnan välistä upeaa kumpuilevaa maisemaa. Marchen alueen nähtävyydet ja luonto ovat upeaa katseltavaa ja koettavaa.
Voit kokea täällä Marchen alueen nähtävyydet myös ruokalautasella, sillä ravintoloita on joka kulman takana ja jopa katolla. Me koimme herkulliset hetket pääkadun varrella olevassa, missäs muussakaan kuin, Tavernetta Paolo & Francescassa.
Rocca di Gradara kätkee sisälleen ainutlaatuisen kokoelman antiikkiesineitä ja historiallisia asiakirjoja, kidutusvälineistöä, entisöityjä huoneita sekä talonpoikaisesineistöä, tarinoita unohtamatta.
Chiesa di Giovanni Battista -persoonallinen kirkko linnan vieressä
Keskiaikainen kaupunki tarjoaa muutakin nähtävää jykevien muuriensa sisällä kuin linnan ja itse kylän. Sieltä löytyy museo ja ainakin kaksi kirkkoa kauniine maalauksineen. Kirkot eivät ole kultaan hukkuvia loisteliaita palatseja vaan hillityn tyylikkäitä pyhättöjä. Varsinkin Gradaran linnan vieressä oleva Chiesa di Giovanni Battista -kirkko oli mieleeni, jossa oli omanlaisensa positiivinen tunnelma.
Chiesa di S. Giovanni Battista -kirkko on rakennettu vuonna 1290 ja se on kunnostettu ja koristeltu Malatesta -suvun ja myöhemmin Sforzan perheen hallinnon alaisuudessa. Markiisi Carlo Mosca Barzi parsi paikat kuntoon vuosina 1770-1790.
Paolo ja Francesca, tarina rakkaudesta ja petoksesta
Paolon ja Francescan tarina on historiallisten todisteiden näkökulmasta vajavainen. Päähenkilöistä on vain vähän elämänkertatietoa, mutta kerrotaan todistetun, että he ovat olleet oikeasti olemassa. Tämä tarina saattaa siis olla totta osittain, kokonaan tai ei ollenkaan. Historian tarinat ovat kuitenkin mielenkiintoisia, varsinkin rakkaustarinat.
Anna siis Paolon ja Francescan keskiaikaisen rakkaustarinan kuljettaa sinua tuohon heidän kymmenvuotiseen intohimon aikaan. Anna rakkauden ajatusten kuljettaa sinua näitä jykevän kauniita ja kapeita pikkuteitä, joita reunustavat kiviset rakennusten seinät ja muurit. Illan valot luovat hienon lisän tähän vanhojen tarinoiden näyttämöön.
Paolo Malatesta (tunnettiin myös nimellä il Bello) ja Francesca da Rimini (da Polenta) ovat kaksi todellista henkilöä eivätkä Romeon ja Julian tapaan romanttisia hahmoja, jotka syntyivät Shakespearen mielikuvituksesta.
Danten, Boccaccion, Petrarcan, Silvio Pellicon ja D’Annunzion sekä lukuisten muiden muusikoiden, maalarien sekä kuvanveistäjien taiteet ovat ruokkineet Paolon ja Francescan tarinaa rakkauden, mysteerisen historian ja legendan yksityiskohdilla.
Menkäämme vuoteen 1275 jolloin Ravennan hallitsija Guido I da Polenta päättää antaa tyttärensä käden Giovanni Malatestalle, joka tunnettiin myös nimillä Gianciotto tai “ontuva Giovanni”.
Francescan naittamisessa Giovannille oli poliittinen tarkoitusperä. Guido oli ollut sodassa Malatestan perheen kanssa ja naimakaupan toivottiin rauhoittavan riitoja kahden mahtisuvun välillä.
Guidolle kerrottiin:
“Olet huonosti seurannut tytärtäsi. Francesca on kaunis ja hänellä on suuri sielu, hän ei tule olemaan onnellinen Giovannin kanssa”
johon Guido vastasi:
”Francesca ei voi muuta kuin hyväksyä tilanteen mikäli hän näkee Giovannin vasta, kun kaikki on tehty”
Giovanni oli jo vanhempi mies, raajarikko eikä niinkään komea, kun taas Francesca oli kaunis nuori nainen. Niinpä Riminin ja Ravennan mahtimiehet suunnittelivat petoksen välttääksen Francescan hylkäävän Giovannin.
He lähettivät Paolon, Giovannin veljen, suorittamaan petosta. Paolo oli miellyttävä ja erittäin kohtelias mies, komeampikin varmaan kuin vanhempi veljensä. Paolon tavattuaan Francesca ajatteli ”tässä on mieheni”, ja niin hän antoi rakkautensa Paololle.
Francesca lausui onnellisena häissään “kyllä” tietämättään, että Paolo avioitui hänen kanssaan veljensä valtakirjalla, veljensä Giovannin nimissä ja puolesta. Francesca tajusi petoksen vasta hääpäivänsä jälkeisenä aamuna, kun Giovanni tuli hakemaan hänet.
Paolo, jolla oli kiinteistöjä lähellä Gradaraa, vieraili usein veljensä vaimon luona ja ehkä katui, että oli lainannut itsensä petokselle.
Yksi veljistä, Malatestino dell’Occhio, jota kutsuttiin näin siksi, että hänellä oli vain yksi silmä. Huolimatta yksisilmäisyydestään hän näki ehkä liiankin hyvin. Hän huomasi Paolon ja Francescan salaiset tapaamiset.
Eräänä päivänä syyskuussa 1289 Paolo oli tavanomaisella vierailullaan ja joku, ehkäpä juuri yksisilmäinen Malatestino, varoitti Giovannia.
Giovanni teeskenteli lähtevänsä tehtäviinsä Pesaroon ja palaavansa kotiin vasta myöhään illalla, mutta palasikin aikaisin salakäytävän kautta.
Giovanni astui Francescan makuuhuoneeseen juuri silloin, kun rakastunut pari luki ihastuneina rakkaustarinaa ja sen innoittamina antoivat toisilleen siveellisen suudelman.
Mustasukkaisuuden, tuon ikiaikaisen parisuhteen varjon, sokaisemana Giovanni veti miekkansa esiin ja näin yksi linnan huoneista todisti tragediaa eräänä syyskuun päivävänä vuonna 1289. Tragediaa, jonka Dante ikuisti Taivaallisen Komedian laulussaan.
Tänäkin päivänä tämä traaginen rakkaustarina kiehtoo ihmisiä, ihan kuin Romeon ja Julian tarina, jonka Shakespeare kirjoitti noin 300 vuotta myöhemmin, vuonna 1597. Miksi ihmisiä kiehtoo traagisuus, negatiivisuus, julmuudet ja onnettomuudet?
Haluan löytää positiivisen ja onnellisesti päättyneen rakkaustarinan, joka kiehtoo ihmisiä ja on synnyttänyt turismia. Pystytkö sinä auttamaan, oletko löytänyt sellaista tarinaa?
Anna vinkki tämän blogikirjoituksen kommentteihin tarinasta ja paikasta mikäli tiedät onnellisesti päättyvän rakkaustarinan!
Mistä Paolon ja Francescan rakkaustarinan näyttämö löytyy?
Gradara ja sen linna, nämä historiaa henkivät Marchen alueen nähtävyydet, sijaitsevat lähellä Riminin rantoja ja ovat ihan Cattolican rantakaupungin vieressä. Näillä kulmilla on helppo yhdistää rantaloma historiallisiin kohteisiin tutustumiseen.
Löydät perille historialliseen kaupunkiin ja linnan kupeeseen kirjoittamalla navigaattoriin osoitteen:
Via delle Mura 4, 61012 Gradara PU
Tämä parkkipaikka, Parcherio delle Mura, on ihan keskiaikaisen kaupungin portin vieressä. Toivotan sinulle hyvää reissua ja positiivisia rakkaustarinoita.
Kävimme tuolla viehättävässä keskiaikaisessa linnoituskaupungissa syyskuussa. Syyskuulla olemme käyneet monesti näillä kulmillä myös rantalomalla. Sesonki on jo silloin ohi, joten rannoilla ja ravintoloissa on paremmin tilaa. Säät ovat olleet hyvin kesäisiä, rantailuun sopivia.
Yhden syyskuun alussa olimme Pesarossa, joka on ihan tässä vieressä. Tästä pääset tutustumaan rantalomaan syksyllä kesäisessä Pesarossa, jossa olemme käyneet jo monesti.
Gradarassa kävimme viettäessämme pitkää viikonloppua Cattolican kaupungissa, hiekkarannan äärellä. Cattolica herätti kiinnostuksemme aikaisemmilla Riminin ja Pesaron syksyn kesäisillä rantalomilla.
Cattolicassa ollessamme tirolilaisten veri alkoi vetämään vesirajaa hieman korkeammalle ja löysimme itsemme Paolon ja Francescan tarinasta.
Käy katsomassa FinInTirolin Facebook-albumista lyhyt valokuvallinen tarina Cattolicasta. Cattolica – rantalomakohde Italiassa
Haluatko oppia lisää Paolosta ja Francescasta? Millaiset henkilöt ovat tarinan taustalla ja millaista taidetta heistä on luotu?
Tästä linkistä pääset englanninkieliseen Wikipediaan Francesca da Riminin historiaan. Jatka vaikka sieltä tämän uuden “Romeon ja Julian” tarinan oppimista. Tai oikeastaan tämä tarina on vanhempi ja se on tosi.
Eipä kai onnelliset rakkaustarinat elä kuin pari sukupolvea. Traagiset sen sijaan kulkee tarinoina.
Mutta linnoista kysymys. Jos hyvin käy, niin kierretään Eurooppaa tänä vuonna neljä kuukautta – esim Italia päästä päähän, Ranska, Britit. Koko reitillämme satoja linnoja, miten valita ne mihin menee oikeasti sisälle, ideaa tähän?
Sepä se, traagisuus ja sun muut katastrofit viehättää ihmisiä, mutta positiivisuus unohtuu. Varmasti monelle tuttu sanonta esim. töistä on, että “kun asiakkaasta ei kuulu mitään niin kaikki on hyvin”. Positiivista palautetta ei muisteta antaa, mutta negatiivinen tulee heti ja kuuluu kauas.
Hyvä kysymys linnoista ja tuohan on ihan parasta, neljän kuukauden kierros, vau.
Me ollaan valittu esim. kiinnostavan henkilön, kuten vaikka kuninkaan mukaan. Viime vuonna käytiin Baijerin kuninkaan Ludwig II:n jalanjäljillä.
Kiinnostava ja tarinallinenkin paikan historia vetää myös toisiin linnoihin enemmän kuin toisiin.
Toisinaan saattaa olla jokin aihepiiri, kuten vaikka temppeliritarit jne. Ranskahan taisi olla templareiden yksi pääpaikkoja.
Joskus sitten ihan fiilis, intuitio pohjalla.
Linnojen lisäksi vanhat luostarit ja niiden kirkot ovat myös upeita. Ollaan käyty Baijerissa, Italiassa ja Itävallassa kohtuu monessakin. Niistä vaan ei ole vielä kerinnyt kirjoitella tänne blogiin.
Oi, rakastan kaikenlaisia tarinoita paikkojen takana! Ja komppaan Maria, traagiset tarinat tosiaan kulkee sukupolvelta toiselle. Vai muistaako kukaan onnellista rakkaustarinaa?
Sama, tarinat saa paikan kiinnostamaan.
Harmi juuri tuo onnellisten tarinoiden unohtuminen tai kiinnostamattomuus. Toivotaan, jotta jokin turismia synnyttänyt positiivinen rakkaustarina löytyy.
Olipa mukaansatempaava tarina! Linnoituskaupungit ovat kiehtovia, muurien sisällä ajatukset tekevät aukamatkan kuin väkisin. Gradaran kuvat tuovat mieleeni Monemvasian linnoituskaupungin Kreikassa.
Tarinoissa on taikaa 🙂 Katoin nopeasti Googlesta Monemvasian kuvia ja näyttää myös kivalta sekä omanlaiseltaan paikalta. Hieman jo patinoituneemmassa kunnossa kuin Gradara. Voisin hyvinkin viettää hetken aikaa Monemvasian kujilla muurien kupeessa.
Miten upea paikka! Ja mielenkiintoinen tarina. Sadunhohtoisen kauniilta näyttävät nuo kujat illan hämärässä, ihan kuin hyppäisi ajassa taaksepäin.
Totta, siellä oli mukavasti käytetty valoa. Muuria oli valaistu hienosti ja sisällä kylässä myös epäsuoraa valoa, ei liian kirkkaita. Se oli aikamatka 🙂
Hmm.. tuohan sijaitsisi varsin kätevällä etäisyydellä San Marinosta, joka vielä puuttuu omalta listalta. Linnoituskylät kiinnostavat aina ja nuo tarinat niiden taustalla ovat todella kiehtovia vaikka myös traagisia <3
Näinpä, San Marino omine muurineen on ihan lähellä. Toinen noilla kulmilla oleva vanha kaupunki, jonka kerrotaan olevan käymisen arvoinen on Urbino. Olen ehkä työreissulla käynyt kauan sitten päivällisellä, mutta en ole varma. Mikäli paikka on sama niin voi suositella. Joka tapauksessa Urbinoa kehutaan eri lähteissä. Urbino on Gradarasta noin 35km sisämaahan päin, tai sitten San Marinosta noin 45km kaakkoon. Ehkäpä jonkinlainen rengas road-trip, San Marino-Urbino-Gradara ja takaisin San Marinoon, tai sitten Cattolican hiekoille rentoitumaan 🙂
Kiitos mielenkiintoisesta postauksestasi!
Tuli Italian kartalle jälleen yksi kohde missä pitää ehdottomasti käydä. Ja siitä maastahan ei traagiset tarinat lopu.
Ole hyvä 🙂 Italiassa on tarinaa, ja mikäli ne uhkaisivat loppua niin lisää voivat luoda 🙂
Onpa melkoinen tarina ja huijaus.
Kivan näköinen kylä. Italia on 💜🩵💙💚💛
Juu, on kyllä melkoinen hääjuhlan jälkeinen aamu tajuta, jotta oikeasti menikin isoveljen kanssa naimisiin.
Kiva kylä tuo Gradara ja mukavan leppoinen tunnelma noin syyskuun alussa.
Kivan oloinen kylä, aivan kuten Sari tuossa totesi. Oli minulle aivan tuntematon, mutta olisi mukava pysähdyskohde, kun itäisessä Italiassa joskus tulee matkustettua. Melkoinen tarina tosiaan ja samaa mieltä muiden kanssa, että traagiset yleensä jäävät mieleen paremmin.
Pysähtykää ihmeessä ja käykää lounastamassa vaikka Tavernetta Paolo e Francescassa. Oli mukava palvelu ja hyvää ruokaa.
Noinhan se on, jotta traagisuus kiinnostaa ihmismieltä. Teillä on nähtynä monia maailman kolkkia ja varmasti kuultuna tarinoita niiden takana.
Oletteko törmänneet positiivisesti päättyneeseen ja turismia kiinnostavaan tarinaan?
Melkoinen tarina! Kiitos sen jakamisesta. Kivan ja sympaattisen näköinen kylä kuvista päätellen. Italia on kaikista kuvista aina niin kaunis – vai onko sama henkilö, joka on löytänyt onnellisesti päättyvän rakkaustarinan onnistunut ottamaan myös epäimartelevan kuvan Italian kujista? 😀
Ole hyvä Laura 🙂 Kiva, jotta kuvat välittävät sitä mitä siellä koimme. Gradara on oikein sympaattinen ja mukava kylä käydä katselemassa paikan nähtävyyksiä, fiilistelemässä kapeita kujia, kuuntelemassa tarinoita ja ihastelemassa rakennusten rosoista, mutta ehjää kauneutta.
Mahtava ja monipolvinen tarina. Eikä taida olla edes niin mielikuvituksen tuotetta kuin ensin alkuun ajattelisi. Naimakauppoja on tehty historian saatossa niin monelaisia ja draamaa syntynyt siinä sivussa.
Onnellisesti päättyvät tarinat eivät taida olla niin säilyviä kuin ne missä saa vähän kauhistella mukana.
Kiitos Mare 🙂 Kerrotaan, että Paolo ja Francesca ovat todistetusti olleet olemassa, mutta riittävä faktatieto heidän elämästään ja niiden trategioista puuttuu. Uskon, että tarina pääpiirteittäin voi olla totta, mutta varmasti tarinalliset yksityiskohdat ovat tarinan kertojien dramatisointia. Vuosisatojen aikana tarinankertojia on ollut jo melkoinen määrä.
Ehkä traagisuutta pidetään romanttisena? En tiedä, minulta puuttuu tuo romanttinen geeni itseltäni. Olen oppinut toki sitä sietämään, kun mieheni on hyvin romanttinen ja hän myös viljelee noita traagisia kohtaloita.
Ehkä traagisuudessa on jotain kerronnallista romantiikkaa, kohdalle sattuessa saattaapi olla romantiikka kaukana.
Toivotaan, että traagisuus säilyy vain tarinoissa ja elävässä elämässä romantiikka näyttäytyy kauniina, tulisena, rauhallisena ja mitä ikinä, mutta positiivisena kokemuksena 🙂
Ei onnellisia rakkaustarinoita ollut ennen. Ennen rakkaudessa ja vihassa, syntymässä ja kuolemassa ajateltiin näkyvän Jumalan suuruus, kaikkivaltius. Ihmiset hyväksyivät hämmentymättä korkeimman tahdon ja Jumalan, joka yhtä aikaa satuttaa ja rakastaa. Tarinankertojat oikein vielä korostivat draaman kaarta ruokkien luonnollista vastakkainasettelua hyvä ja paha. Että siitäpä saatte, aviorikkojat! Ja väki otti opikseen – tai sitten ei…
Noinhan se ennen monesti on mennyt, monenmoista valtapeliä. Pelolla on ohjailtu kansakuntia.
Mielenkiintoinen tarina, ja kivan oloinen kaupunki. Itsellä on tuolla alueella liikkumisesta jo 30 vuotta, niin on kyllä muistikuvat hatarat. En Gradarassa ole kyllä käynyt, sen toki muistan. Kivaa aluetta kyllä oli ja lähellä paljon mielenkiintoista nähtävää.
Gradaran lähellä on tosiaan monenmoista nähtävää, koettavaa ja maisteltavaa 🙂
Ihanan tunnelmalliselta näyttävä linnoituskaupunki, jonka seinät epäilemättä kätkevät sisäänsä usempia traagisia ja toivottavasti myös onnellisia rakkaustarinoita vuosisatojen varrelta! Ihan tuosta melkein vierestä on ajettu, mutta tämä paikka ei harmi kyllä ollut silloin tiedossa. Hienoja linnoituskaupunkeja toki löytyy noilta seuduilta varsin paljon, ja niitä olisi ihana joskus kierrellä oikein ajan kanssa, miksei vaikkapa pitkän patikan merkeissä, kylästä toiseen kulkien!
Tunnelma oli leppoisa ja auringonlasku punasi taivaan, kun viestinä Paolon ja Francescan rakkaudesta.
Olis kyllä hienoa “kadota” joksikin aikaa noihin maisemiin patikoimaan linnoilta linnoille. Joskus oli haaveena “kadota” kesäksi Turun saaristoon veneen kanssa, mutta pidempi katomaninen jäi lopulta kokematta katoamisten jäädessä vain viikonloppujen mittaisiksi 🙂
Ihmisiä todellakin kiehtoo kaikki traagista ja synkkä. Suurin osa teoksia kertoo juuri näitä tarinoita. Tunnen itse vain yhden, jossa tarina päättyi onnellisesti: https://en.wikipedia.org/wiki/Scarlet_Sails_(novel)
Mutta Itse Gradara on hieno vierailukohde vaikka tarina sen taustalla onkin surullinen. On varmasti käymisen arvoinen paikka.
Hienoa, kiitos. Upeaa, että löytyy onnellisen päätöksen tarina. Tämä onkin ainoa, joka kommentoijilta on tullut.
Olisi mukava käydä paikanpäällä ja tutustua tarinan paikkoihin, tiedä vaikka on jotain turismia tarinan ympärille syntynytkin. Slobodskoy, jossa on muistomerkki punaisin purjein kirjailija Grinnin tarinalle, on vain tähän maailman aikaan hankalassa paikassa. Taitaa jäädä käymättä.