Minulla ei juurikaan ole enää riippuvuuksia. Olen pyrkinyt niistä tietoisesti eroon. Yksi on kuitenkin vahvasti jokapäiväisessä elämässäni, se on kahvi. En juuri nyt muista päivää, jolloin olisin ilman tätä maidolla valkaistua ruskeaa nektariiniä ollut. Yleisimmin juon perisuomalaista suodatinkahvia, joka suodatetaan pannun päällä eikä naamalla olevalla suodattimella. Etelä-Koreassa sain tutustua erilaisiin suodatteluihin.
Toinen vahvasti elämääni hallitseva riippuvuus on ruoka. Siitä en ole uskaltanut pyrkiä kokonaan eroon, vaikka lihan koukuttavasta vaikutuksesta olenkin vapautunut. Ruoka, kuten kahvikin ovat sen verran maistuvia, jotta jotain riippuvuutta on hyvä säilyttääkin. Sanovat sitäpaitsi Laihialla, jotta Viljon koira kuoli juuri kun oli oppinut olemaan syömättä. No, mene ja tiedä, mutta sen verran uskon kansantarinoita, jotta en kokeile. On laihialaisten nuukuudesta säilynyt tarinoiden lisäksi jotain konkreettistakin, niitä voi käydä ihmettelemässä oikein museossa, nuukuurenmuseossa.
Sain mahdollisuuden lähteä työreissulle Etelä-Koreaan. Seurasimme parin viikon ajan koronavirus -tilanteen kehittymistä ja mietimme, jotta onko nyt oikea aika matkustaa Kauko-Itään. Päätimme olla olematta maailmantalouden jarruja ja hyppäsimme lentokoneeseen mennäksemme asiakkaamme avuksi.
Olisiko päätökseen ainakin hivenen vaikuttanut riippuvuutemme ruokaan, kollegani on näes myös riippuvainen. Hänellä oli kuola suupielessä varmasti koko tuon parin viikon ajan, kun hän himoitsi Korean Barbecueta.
Korean Barbecue tarkoittaa ravintolassa tapahtuvaa grillausta. Pöydässä on hiiligrilli ja siihen läiskitään läskit ja muut grillattavat tuotteet. Yleisimmin grillattavat ovat erilaisia lihoja. Etelä-Korealainen isäntämme kertoi, jotta perinteistä on grillata “paksuja pekoneja”. Itse en maistanut, mutta muiden eleistä ja äännähdyksistä päätellen se oli erinomaista, joten uskallan suositella.
Tässä ravintolassa grillauksen aloitti tarjoilija ja siitä jatkoi pöytäseurue.
Korean “Lunch Box” tarjoillussa asussaan. Äidin pakkaama nätti järjestys.
Korean “Lunch Box” reippaan ravistelun jälkeen, aivan kuin entisaikoina suoraan koululaisen repusta.
Korean “Lunch Boxin” syntytarina sijoittuu varhaisempiin aikoihin, jolloin lapset kantoivat eväslaatikoita repussaan mennessään kouluun. Äiti pakkasi ruat laatikkoon nättiin järjestykseen. Siellä saattoi olla riisiä, kananmunaa, meriheinää ja mitä nyt kotona sattui olemaan. Kansi kiinni ja laatikko lapsen reppuun.
Lapsethan monesti hyppelehtivät, juoksevat ja kisailevat kaikennäköistä. Niin myös Korealaislapset. Ruoka-aikaan mennessä oli jo monet hypyt hypitty eväslaatikon ollessa repussa ja repun selässä. Ruoka ei ollut enää äidin nätisti asettamassa järjestyksessä.
Minä sain grillilihan sijaan lounaslaatikon ja tehtäväkseni demonstroida koululaisen hyppelyt noin puolessa minuutissa. Nousin pöydästä ja tein reippaat vartaloliikkeet laatikon kanssa. Tiedä vaikka löytyisi jo Youtubesta, sillä asiakkaan kamera ahmi liikkeitäni sisuksiinsa. Nälkä silläkin. Laatikkoon kuuluu kansikin, jota kuvassa ei näy, joten en joutunut keräämään laatikon sisältöä naapuripöydistä ja seiniltä. Voit siis huoleta maistaa myös tätä vaihtoehtoa ilman pelkoa, että joudut syömään lattialta. Tilauksen voit tehdä nimellä “Lunch Box”. Näytti löytyvän useammassa ravintolassa, myös lounaalla. Voin suositella.
Hiilet odottavat posket punaa hehkuen, jotta pääsevät grillaustoimiin.
Ankeriaan palaset tirisevät grillissä.
Korean Barbecue voidaan toteuttaa myös kalalla. Pääsimme ankeriasravintolaan tutustumaan tähän herkkupuuhaan. Tästä ei “pyynti – ruokailu” -ketju enää paljoakaan nopeudu. “Kalastaja” nosti elävän ankeriaan altaasta, antoi sille kunnon sähköiskun, nosti pöydälle ja fileoi. Riittävän määrän filioituaan otimme lautasen ja kävelimme pöytäämme grillaamaan. Sähköiskusta suuhun lienee noin 15 minuuttia. Todella tuoretta kalaa ja tosi hyvää. Mehukas ja kevyt maku. Vahva suositus.
Ankeriasravintolan ruokasali. Pöydissä on grillit ja niiden yläpuolella käryjen kohdepoisto.
Ensimmäinen askel Etelä-Koreaan hyväksymisessä
Tällä maailman kolkalla “pyynti – ruokailu” -ketju voi lyhentyä yllättävästi myös olemattomaksi. Pääsimme toiseen kalaravintolaan, jossa tehtäväksemme tuli todistaa kelpoisuutemme Etelä-Koreaan.
Tajoilija kantoi pöytään kulhon, jonka päällä oli lautanen. Lautasen poiston jälkeen osa päivällistämme yritti luikerrella kulhosta maailmalle. Pöytään oli tuotu elävä mustekala. Ensimmäinen askel Etelä-Koreaan hyväskymisessä on syödä elävän mustekalan jalka, joka luikertelee vielä katkaisun jälkeen. Jalan imukupit tarrautuivat vieläkin joka paikkaan. Kehotus oli pureskella hyvin, jotta jalka ei jää “kiipeilemään” takaisin nielusta. Onko siis pakko pistää se suuhun? Selkä oli seinää vasten ja poistumistie kulki isännän ohi. Katsoin parhaakseni todistaa kelpoisuuteni.
Maku oli lähinnä suolaveden. Eihän itse mustekala oikeastaan miltään maistukkaan. Tylsän makuelämyksen vuoksi en suosittele, mutta mikäli haluat hieman toisenlaisen ruokailukokemuksen, niin silloin suosittelen. Tästähän ei siis “pyynti – ruokailu” -ketju enää lyhene, kun syödään elevältä. On varmuudella takuutuoretta eikä ole kylmäketju pettänyt!
Toinen askel Etelä-Koreaan hyväksymisessä
Elävän mustekalan jälkeen pääsimme tutustumaan “pyynti – ruokailu” -ketjun toiseen laitaan, vähän pidempään säilöntäaikaan. Tämä on kuulemma toinen askel hyväksynnässä korealaiseksi. Päätin siis todistaa kelpoisuuteni myös tällä kokeella. Saimme maistettavaksemme fermentoitua rauskua (Stingray). Mitä ikinä tuo fermentointi tässä kohtaa tarkoittaakaan, mutta ymmärsin sen jonkinlaiseksi ikäännyttämisprosessiksi. Minulle kerrottiin, että kyseessä on vähän samantapainen ruoka kuin ruotsalaisilla on hapansilakka. En ole hapansilakkaa koskaan haistanut tai maistanut, joten en osaa verrata.
Tarjolla oli “tuoretta fermentoitua” ja “vanhaa fermentoitua” rauskua. Vanhempi on tuossa lautasen alareunassa olevia harmaita siivuja ja tuoreempi ylälaidassa olevia punaisempia siivuja. Vanhemmassa oli voimakas ammoniakin haju ja jälkimakuna vähän kuin voimakas salmiakki, joka tuntui nenässä. Kannattaa kokeilla kumpaakin, jos tilaisuus tulee. Jäin henkiin!
Etelä-Korealainen keittiö saa vahvan suositukseni kokonaisuudessaan. Pöytään tuodaan “miljoona” pikkukuppia, joissa on toinen toistaan paremman makuisia ruokia. Kaloja ja lihoja on monenlaisia ja makuisia. Tämä taitaa olla sitä “fleksausta”, sekasyöntiä, jota ihmettelin yhdessä postauksessani.
Pääsimme yhtenä iltana illalliselle myös korealaiseen kotiin. Ruokatarjoilu siellä ei hävennyt ravintolatarjoilulle, oli jopa moninpaikoin parempaa. Isäntä tosin kertoi, että se ei ollut ihan normaali arki-illallallinen kaikkine lisukkeineen. Uskon, että arkiruokakin on erinomaista, vaikka makuja olisikin vähemmän.
Lopuksi otsikon kysymykseen. Kyllä, minäkin ottaisin Koreassa kahvini suodatinkahvina, mutta ilman lisäsuodatinta. Ensinnäkin Espresso Koreassa on kuin Americano ilman lisävettä. Toisinsanoen lähes kuin suomalainen suodatinkahvi. Toisekseen lisäsuodatin naamalla tekee laihasta Americano -kahvista entistä laihemman ja sotkee juojan rintamuksen kahvilla. Kahvin tai kahvilakulttuurin vuoksi Korea ei liene oikea paikka matkata tämän lyhyen ja talvisen matkan kokemuksella. Ruan ja ihmisten vuoksi menisin kyllä ehdottomasti uudelleen!
