Se tuli taas uuniin, tunsin kuinka korvissani olevat kallistuksenvakaajat joutuivat työskentelemään tosissaan, kun taitoin Harley Davidsonin tiukkaan mutkaan toisensa jälkeen. Tunsin kuinka tuuli käänteli ja värisytteli vartaloani vääntäessäni kahvasta lisää vauhtia suoralle, kunnes heräsin ja ymmärsin, että se oli vaimoni joka minua tärisytteli hereille. Olin taas nauranut, pörrännyt ja kääntyillyt unissani niin, jotta häntä alkoi jännittämään kuinka meidän sohvan käy. Nämä ovat vieroitusoireita, joita esiintyy, kun joutuu vaihtamaan Harrikan pois. Älkää vaan hyvät Harrikkakuskit tehkö sitä vapaaehtoisesti!
Tuntemus sai minut runolliseksi, joten annan teille luettavaksi aikoinaan Harley Davidsonin 110 -vuotissyntymäpäivän kunniaksi tekemäni runon. Tein runon myös kansainvälisemmällä murteella, kuin pelkästään Koillis-Eurooppalaisella, jotta kaikki maailman Harley Davidsonit sen ymmärtävät.
Kiitos vielä siitä Harrikkani, että olet antanut minulle tuhansia kilometrejä mahtavalta maistuvaa ajoa. Kiitos, että olet antanut oman vapautesi minulle, olen saanut määrätä mihin mennään ja mentyhän toki onkin.
Harrikan vaihto tuli aiheelliseksi, kun muutimme Suomesta Itävaltaan. Täällä, kuten monessa muussakin valtiossa verottaja haluaa verottaa omaisuutta, josta on jo veroja maksettu. On kova työ ymmärtää reiluuden nimissä, jotta miksi oman prätkän tuonnista uuteen maahan pitää maksaa noin 30% veroja uuden maan vastaavan prätkän arvosta. Tässä tapauksessa pyörän arvo täällä on jopa korkeampi kuin Suomessa. Veroja olisi pitänyt maksaa tuhansia euroja. Näistä ihme verokuvioista voisi toki piipittää enemmänkin, mutta asiat on niin kuin ne on ja niiden mukaan mennään. Harrikka meni myyntiin!
No mihin sitten hyvän Harley Davidsonin vaihtaisi?
Täällä on mukavia mutkateitä, on kumpua ja vuorta, metsätaivalta sekä peltomaita. Asfaltti on tasaista kuin alokkaan pingottama punkan päällinen. Tämä taitaa olla jopa jonkinlainen motoristin bensankostea päiväuni. Kesäkausi on täälläkin rajoitettu, vaikkakin selvästi pidempi kuin pohjolassa. Kauden vapaat hetket olisi hyvä käyttää nautinnollisesti hyödyksi, nauttien paikan kattauksesta. Mietin tätä ja seudun tarjoamia mahdollisuuuksia. Mietin 28C kaunista kesäpäivää nahkavermeet ja kypärä päässä, sitä kuinka saan nauttia auringosta. Mietin kuinka pääsen taittamaan jokaiseen kurviin nautinnollisella vauhdilla ja kaikkia niitä autojen takapuskureita, jotka tulevat vastaan hidastaen vauhtia. Mietin kuinka tuskin kerkeän maisemia katsoa, kun pitää tielläkin pysyä, jotta yhä voisin sanoa, minä päätän minne ajetaan. Mietin myös jollain tasolla vapaa-ajan viettoni vaikutusta luontoon, ympäristöön sekä lompakkoonkin. Onhan nykyään kovin trendikästä miettiä, jotta minkä kokoisia hiilikenkiä ostaa. Mielellään ne saisi varmaan vähän puristaa, jotta jalanjäljestä saa mahdollisimman pienen. Miten olisi hiljalleen eteneminen luonnossa ja luonnon havaitseminen, tunteminen? Se alkaa kuulostamaan hyvältä, ratkaisulta. Vaikkakin tuo ajatus pienistä kengistä vähän puristaa tuosta isovarpaan kohdasta. Pääsen siis lopputulemaan, että hyvää Harrikkaa ei voi vaihtaa muuhun kuin vuorilla patikointiin.
Harrikkani, mikäli tulet bensankosteisiin päiväuniini, niin pakenen vuorille…shortsit jalassa!
