Aloitan blogikirjoitteluni todella tuoreella jutulla, eihän sen juuret ole kuin 25 vuoden päässä, takanapäin. Ihmisen elämä on täynnä kummallisia kiemuroita ja unelmia. “Lapin hulluus johti monien mutkien kautta siihen, että tapasin ihanan “Lapin Likan”…“, kirjoitti vähän aikaa sitten entinen työkaverini Facebookissa. FinInTirolin tarina taitaa olla yksi kooste näitä kummallisia elämän kiemuroita.

Elettiin vuotta 1994 laman hiljentämässä Lahdessa. Opiskelijat tosin tuohonkin aikaan kehittivät ajoittain menoa ja melua, jotta Lahteenkin tuli välistä elämää. Tuolloin oli hyvää aikaa teroittaa puupäitämme valmiiksi talouden uutta nousukautta ja unelmiamme varten. Eikä tultu liioin koulusta kesken opiskelujen repimään työelämään, kuten nykyään kuuluu IT -alalla tapahtuvan. Saimme valmistua ja sitten olimme valmiita kiipeämään huipulle. Siihen aikaan myös nuori Toni Nieminen kiipeili huipulle, Lahden ison mäen torniin ja hyppi sieltä alas mäkimonttuun, hyvällä menestyksellä.

Tämä on kuitenkin yksi niistä kummallisten kiemuroiden kurvikohdista, jotka synnyttivät FinInTirolin

Miten tuo yhdeksänkymmentäluvun alku sitten liittyy tämän tarinan synnyttäneisiin elämän kummallisiin kiemuroihin? No, olin opetellut saksaa yhden lukukauden tekussa ja Suomeen oli tulossa pari opiskelijaa Saksasta. Meidän oppilaitoksesta oli mahdollisuus lähettää opiskelijoita vaihdossa heidän kouluunsa. En muista enää, jotta kuka kertoi tai miten minulle tuli tieto mahdollisuudesta hakea vaihtoon. Tämä on kuitenkin yksi niistä kummallisten kiemuroiden kurvikohdista, jotka synnyttivät FinInTirolin. Jokin sai minut kiinnostumaan, saksan opettajani minua lähtöön kannustamaan ja silloisen vaimoni lähtöni syyslukukaudeksi hyväksymään. Taisi tässä nyt olla jo usempikin noita kummallisten kiemuroiden kurveja. Niin minä sitten päätin lähteä Rosenheimiin, Saksan Baijeriin!

Lähdettäessä satamasta välillä näkyi kaloja ja välillä lintuja

Kuinkas taas sattuikaan sopivasti. Rosenheim oli järjestäjänä Euroopan puutekniikan opiskelijoiden kokoontumiselle. Suomesta lähti bussilastillinen alan opiskelijoita. Hyppäsin bussin kyytiin tekussa vuoden aikana hankkimani erittäin vahvan saksankielentaitoni kanssa. Osasin siis lähinnä oluen tilata, eipä tarvinnut ainakaan janoon läkähtyä. Eikä se englantikaan kovin notkeasti vielä tuolloin taipunut kielen päällä. Uskon, että tämä reissu yhtenä palana kaikissa kiemuroissa vaikutti vahvasti siihen, että olen taas näillä kulmilla. Olen tyytyväinen, jotta joskus olen uskaltanut vain astua tuntemattomaan, ottaa nenästä kiinni ja hypätä.

Se oli pari päivää ennen M/S Estonian uppoamista, kun lähdimme paatilla Helsingistä Gdanskiin. Merenkäynti oli jo heti alkuunsa mukavan keinuttava. Lähdettäessä satamasta välillä näkyi kaloja ja välillä lintuja. Onneksemme meidän kohtaloidemme kiemurat eivät pakottaneet meitä tässä kohtaa ottamaan nenistämme kiinni ja hyppäämään. Tanssilattialla kyllä hypiimme ysäridiscon tahtiin ja koitettiin, jotta kuinka paljon lattia liikkuu alla, kun pomppii oikein korkealle. Kyllähän se paikka lattialla reilusti muuttui, metrin jollei useampaakin. Energiaahan meillä oli, sitä tuli roppakaupalla C-vitaminoidusta oluesta.

Niin se meni Rosenheimin reissu, mutta mieleen jäi Baijerin kauneus ja vuoriston läheisyys. Siistit, järjestyksessä olevat paikat ja erittäin kaunis perinteinen arkkitehtuuri. Puusta tehtiin muutakin kuin „venäläisiä ikkunoita“. Lempeä talvi oli myös positiivinen kokemus. Vaikka alavilla mailla oli leppeää ja vähän lunta, niin sitä löytyi aina tarvittaessa vuorilta. Syntyi unelma, jotta voisi olla hienoa mennä ulkomaille töihin.

Opiskelujen jälkeen lähdettiinkin „ulkomaille“ Ouluun täyttämään Pohjois-Suomi maailman parhailla puuntyöstökoneilla. Ainakin matkaa oli samanverran kuin ulkomaille menisi, reilut 600km, tosin mennessämme suorinta reittiä Seinäjoen kautta. Töihin Pohjois-Suomeen, sinne missä on Suomen lempein talvi!

„Oletko koskaan ajatellut tehdä töitä päämiehelle?“

Kohtalon kiemurat olivat tuoneet minut yritykseen, jossa minulla oli työni kautta yhteyksiä moneen saksalaiseen ja italialaiseen konevalmistajaan ja siten mahdollisuus vaikka hakeutua heille töihin. Muistan ensimmäisiä työreissuja, kun ajettiin lumituiskussa kohti Kolaria kollegan kanssa. Kysyin häneltä „oletko koskaan ajatellut tehdä töitä päämiehelle (myymiämme koneita valmistavalle yritykselle)?“. Hän oli hetken hiljaa ja vähän kuin puolipaniikissa kysyi, jotta miksi minä sitä kysyn. Jäin silloin ihmettelemään kokeneen myyjäkonkarin reaktiota. Myöhemmin minulle selvisi, että hän oli vähän tämän tapaista jo silloin puuhaillut, tosin työnantajansa selän takana. Taisi vähän pelästyä, jotta mitä tuo keltanokkakloppi oikein tietää. Siihen jäi se keskustelu ja tietojen hankinta mahdollisuuksista.

Tässä minä nyt olen, FinInTirol!

Niin ne vuodet menivät, joskus muistin etäisesti kauan sitten syntyneen unelman, joka lieni muuttunut toiveeksi, kaukaiseksi ajatukseksi vain. Toiset kiemurat saivat minut unohtamaan aikoinaan syntyneen unelman. Paljon sattui matkalla kummallisia kiemuroita, jotka pohjustivat tätä elämänvaihetta FinInTirolina. Yksi ja erittäin vaikuttava kiemura oli uuden vaimon, oman enkelini, löytyminen. Onnekseni hän ei ollut syntyjään suomalainen ja siten kasvattanut metrien pituisia juuria routaiseen isänmaahamme. Hän herätti minussa uinuneen unelman toimien polttoaineenani, motivaationani. Niinpä sitten kolusimme monia maita ja paikkoja löytäen Etelä-Tirolin ja Tirolin kaikkein kauneimmaksi ja sopivimmaksi meille. Saimme mahdollisuuden elämään Tirolissa. Näin ne kummalliset elämän kiemurat synnyttivät minut, tässä minä nyt olen, FinInTirol!

Älkäämme unohtako unelmiamme

Vaikka aloitinkin blogikirjoitteluni näinkin „tuoreella“ jutulla, on se kuitenkin ajankohtainen. Joka päivä tapahtuu asioita, jotka ovat seurausta menneisyydestä ja joilla on vaikutusta tulevaisuudessa. Olkaamme avoimia intuitiollemme ja pyrkikäämme vaikuttamaan elämän kummallisiin kiemuroihin niin, että elämämme kulkee oikeaan ja positiiviseen suuntaan, joka päivä tässä ja nyt. Älkäämme unohtako unelmiamme, antako niiden haalistua toiveiksi ja kaukaisiksi ajatuksiksi.

Moni muukin on lähtenyt maailmalle metsästämään unelmiaan. Niin on tehty ennen ja niin tehdään nykyään. Kirjoitin arvion Kuntta Ulkosuomalaisten antologiasta, jossa on monenlaisia ulkosuomalaisten kirjoituksia kokemuksistaan, tuntemuksistaan jne. Klikkaa linkkiä ja käy tutustumassa arviooni!