Saamme taas nauttia lämpenevistä päivistä. Viime viikolla oli useampi 17-20C päivä. Yöt ovat vielä viileitä tai jopa kylmiä. Yhtenä aamuna auton tuulilasi oli ohuessa jääpeitteessä. Saapuvan kesän tunnelmissa muistelen viime kesäkuun aamukävelyäni. Asumalla täällä voin tehdä näitä minilomia vuoristoiseen Tiroliin milloin vain. Tämä on ilmastoa säästävää matkailua parhaimmillaan. Taivaan hevonenkin lähti mukaani patikoimaan. Jonkin aikaa tuli mukana ja sitten laukkasi eteenpäin. Otin siitä kuvan otsikkokuvaksi.
Nauttikaa tarjoamastani pikamatkasta aurinkoisessa Tirolissa!
Siispä, kengät jalkaa ja aamukävelylle!
Mitähän kaikkea sitä näkee ja kokee reilussa parissa tunnissa sunnuntain aamukävelyllä tuonne mäen rinteeseen? Lähdin ottamaan selvää, sillä aurinkoinen aamu suorastaan huusi tekemään niin. Ja toisin, korvani eivät kestä huutoa, joten jo senkin vuoksi on hyvä lähteä.
Lehmätkin olivat lähteneet kaupunkikävelylle. Nämä veijarit asuvat ihan tässä ydinkaupungin alueella. Tirolissa ollaan kaupungissa maalla. On navettoja, kanaloita ja ties mitä kanikasvattamoja keskellä kaupunkia ja kyliä. Välistä maaseutu tuoksuu maanläheisesti, kuin vieno eläimen lanta. Tämä on elämänmakuista.
Lato, jossa myös ihmiset viihtyvät. Täällä isäntäväki voinee toteuttaa vanhaa “Suomifilmikliseetä”, kun alkaa satamaan vettä ja ollaankin ulkona. Rynnätään kaatosateessa “heinälatoon” ja riisutaan märät vaatteet pois…ja sitten katsotaan sinistä taivasta valkoisilla pilvillä.
Kesätyöläisiähän ei saa tunnetusti käyttää vaarallisissa paikoissa ja hädin tuskin saavat käyttää nykyään edes vesuria. Pitänee siihenkin olla ehkä 18 vuoden ikä ja ajokortti. Täällä kaupunki on ratkaissut haasteen digiaikaan sopivalla automaatiolla. Joenpenkan kasviston katkaisuun ja kunnossapitoon on hankittu automaattinen leikkuukone. Tämä versio taitaa olla akkukäyttöinen, koska on pysähtynyt tuonne latauspisteelleen (kuvassa keskeltä hieman vasempaan)
“Heinätöitä kesäkuun toinen päivä…joko se kesä meni ja ollaan elonkerjuussa”, huolestunut patikoija meni tiedustelemaan traktorimieheltä. Maamies rauhoitteli, jotta “kyllä vielä ollaan kesäkuun ensiaskeleilla, tarviihan karja tuoretta syötävää joten kerätään pois”.
Jätin työhikeään pyyhkivän traktorimiehen heilumaan tuonne pellolleen. Eihän sitä kauaa tuollaista pellolla rehkimistä vapaapäivänään kestä rasittumatta katsoa.
Päätin siis suunnistaa tuonne mäen nyppylälle, jossa kasvaa jokin linnamaisen näköinen möhkäles.
Polku linnaan voi olla joskus kivinen ja juurakkoinen. En varmastikaan ole ainut, joka sinne on pyrkinyt, sen verran on juuri kuluneen näköinen. Tätä päätelmää tukevat vanhat intiaanitaitoni ja se vaatiikin jo korkeampaa jälkien lukutaitoa.
Tuli tälle intiaanille sen verran tuikean näköinen toteemipaalu vastaan, jotta piti hetken miettiä jatkaako vai ei. Piti varoa, jotta ei käy kuin Intiaani Joonakselle ja jokin kivenjärkäle lähtee seuraamaan liiskatakseen alleen.
Päätin ottaa riskin ja jatkaa, sillä olen edelleen iästäni huolimatta suhteellisen nopea juoksija.
Vihdoinkin saavutan sen linnamaisen näköisen möhkäleen. Mutta, mutta…voi tottelemata sehän on maailman kuulu Turun linna. “Emmä ny ymmärtäny, notta tuolta toiselta kukkulalta nuon pitkälti näkyy”, tuumasin. Eipä ihme, jos jonkun minuutin kesti käpsytellä.
No eihän se ollutkaan mikään Turun linna. Joku pikku ruipelo, lähinnä Turun linnan torni.
Matka jatkuu ja törmään taas pellolla huhkijaa, huh huh tulee ihan hiki. Tähän peltoon on muuten piilotettu traktori (autetaan vähän, tuossa aidan tolpan päällä näkyy leikkuupäristimen koppi).
Näissä pelloossa ei veret makaa niinku pohojammaalla!
Huomio herkimmät kuvien katselijat! Tämä kuva saattaa sisältää tuotesijoittelua, josta en tosin saa taloudellista tai muutakaan hyötyä.
Kuljettuani jo jonkin matkaa yläviistoon oli mukava pysähtyä ja nauttia vähän energiaa. Kaupunki on ystävällisesti asettanut monia penkkejä matkan varrelle varsin pysähdyttäviin paikkoihin. Tosin, mikäli ei vastusta kaunista näköälaa ja istumisen viehätystä, niin matka ei oikein etene. Ylös penkistä ja eteenpäin…ylöspäin!
Elämää kuustenlatvoissa, käpyjä…jolla ei tässä viitata vanhempiin latvojen päällä asuviin ihmisiin vaan käpyihin kuusessa.
Monestihan vuoristossa on vähän verkkaisempaa, eikös vain? Niin täälläkin. Voikukat kukkii ja joitakin saa jo puhaltaa. Meillä laaksossa se tehtiin jo noin kuukausi sitten. Mihinkäs tässä kiire, valmiissa maailmassa!
Taivallettuani jo melkoisen matkan nestehukasta kärsivä vartaloni päätti, jotta pitää laskea loputkin nesteistä ulos ja äkkiä. Löysin sopivan laskupaikan. Tuohon kun lirauttaa niin saa kummasti energiaa loppumatkaksi.
Sen verran jänistin, että en lirauttanut sähköpaimenen päälle. Tämä viisaus tulee isiltä ja isoisiltä, jotka ovat legendojen mukaan näin poikasina tehneet. Ja tuloshan on sitten tämän näköistä.
Pidin siis omenatauon lehmien makuupaikalla. Tähänkin oli taas ystävällisesti penkki asetettu.
Emmä ny ihan mettäs kuitenkaan ollut. Tässäkin on kolmekaistaisen moottoritien eritasoliittymä.
Mitä tuohon digiaikaan ja ruohonleikkuuseen tulee, niin kyllä elukat näyttää vievän voiton koneista. Tuolla lehmät nakertaa ja kone on pysähtynyt. Teknologia tekee joskus tepposia.
Jaa, nyt on kyllä aurinkovetoinen seinäkello sen verran paljon, jotta on aika lopettaa patikointi ja mennä murkinalle.
Näin ja koin luontoa sekä kauniita rakennuksia ja näköaloja. Koin myös jalkatreeniä ja pulssin kohotuksia. Kannatti pyörähtää aamukävelyllä mäen rinteessä!
Tirolista löytyy mahtavia ja kaikentasoisia patikointireittejä. Löytyy lapsiystävällisiä, jotka sopii myös hieman heikkokuntoisemmalle aikuiselle sekä muutaman eri vaikeusasteen reittejä aikuisille. Tässä on linkki yhdelle sivustolle, josta löytyy reittejä.
Olen onnellinen, että minusta tuli Fin In Tirol. Nyt voin matkata pikamatkoja Tirolissa vaikka joka päivä. Vielä kahden vuoden asumisen jälkeen on kuin olisimme lomalla töissä. Toivon sen jatkuvan.
