You are currently viewing Talvi Schwazissa | Itävallan Tirolin talvessa

Talvi Schwazissa | Itävallan Tirolin talvessa

Herään Turun keskustassa, Aurajoen kupeessa, kivenheitto tuomiokirkolta. Katson ulos ikkunasta Suomen joulukaupunkia. On hämärää ja hieman sateista. Mietin ”onkohan nyt varhainen aamu vai jo keskipäivä. Ei kai vaan vielä ilta”. Katsominen ulos ei sitä paljasta sillä keskipäivän hämäryys on samaa luokkaa aamun ja iltapäivän kanssa. Etsin kännykän, katson kelloa ja asia selviää.

Tuo muistikuva on ajalta, jolloin en ollut vielä tavannut nykyistä vaimoani. Enkeliäni, joka on osa kummallisia elämän kiemuroita, jotka toivat minut tänne Itävallan Tiroliin. Ilman häntä tuo muistikuva voisi olla vaikka tämän aamuinen. 

Aamu on tänään täällä Tirolin talvessa huomattavasti valoisampi. Aurinko nousee korkealle taivaalle kirkastaen lumeen peittyneet vuorenhuiput ja -rinteet. Ne ovat kuin sokerikuorrutettuja leivonnaisia. On ihan selvää, että on aamu. Juon siis aamukahvit ihaillen noita luonnon muovaamia valtavia leivoksia.

Toiveissa lyhyempi ja selkeämpi talvi

En ole koskaan ollut talvi-ihminen. Olen ehkä ollut jossakin elämistäni luolaihminen Itävallan Kaisertal -laaksossa ja saanut tarpeekseni kylmistä talvista. Lapsena toki leikittiin lumessa, luisteltiin ja hiihdettiin. Kylmästä ja märästä en silloinkaan tykännyt. Olen syntynyt kesällä ja paljolti elänyt kesälle. Se on vain korostunut iän myötä. Tirolin talvessa tuntuu kuitenkin olevan muutoksen voimaa.

Kesäkahvila talvella
Turkulainen kesäkahvila tietää talvella, jotta kohta sataa kumminkin

Pidän kuitenkin vuodenaikojen vaihtelusta. On upeaa, kun talven jälkeen tulee kevät ja luonto puhkeaa runsauteen. Linnut laulavat jälleen ja kadut pölisevät nostattaen ilmaan keväisen kaupungin tuoksun. Siitä alkaa aina kesä. 

Uskon, että kyllästyisin jossakin vaiheessa ikuiseen kesään tai sitten en enää osaisi sitä siinä määrin arvostaa kuin nyt talvien jäljiltä. Toiveeni onkin ollut lyhyemmestä ja selkeästä talvesta. Pari viikkoa tai kuukausi riittää, vaikka vain lomana. 

Mikäli talvea on elettävä niin silloin saisi mielestäni olla myös lunta, sellaista joulukorttimaisemaa. Ei mitään vesisateita ja räntäkelejä tai jäätikköä keskellä pimeyttä. Syksy ja kevät tulisi olla nopeampia jättäen tilaa aurinkoiselle ja lämpimälle kesälle.

Lago di Misurina
Misurina -järvi Etelä-Tirolissa Italiassa 8.4.2018. Vuorilta löytyy talvi ja lunta

Talvessa täytyy olla aurinkoa ja valoa. Tykkään näet käyttää enemmän aurinkolaseja kuin yökäyttöön soveltuvia infrapunakiikareita. Aurinko on energiaa ja sen valo saa kehossamme positiivisia reaktioita aikaan. Ne vaikuttavat mieleen ja virkeyteen. Turun talvessa katsoin kelloa jo kahdeksan maissa, jotta joko on nukkumaanmenon aika. Mikäli tuo mainittu kännykän kello näytti jo iltapäivää herätessäni niin ei siihen päivään montakaan aktiivista tuntia sitten mahtunut. Kesällä taasen tikitin kuin ”Durasel -pupu” vielä lähempänä puoltayötä, jotta joko nyt on mentävä maate.

Tirolin talvessa toteutuu moni toiveeni

Tirolin talvessa nuo toiveeni osittain toteutuvatkin. Täällä on kuitenkin selkeästi pidempi talvikausi kuin toivomani kuukausi eikä syksykään ole niin lyhyt kuin toivoisin. Kevät tosin tulee nopeasti ja vaihtuu vikkelään kesäksi osittain siitä syystä, että maa ei ole niin routainen kuin pohjoisessa isänmaassamme. Onkohan tuokin nykyään jo muotoa ”henkilömaassamme”? Pysyttäydyn tässä kohtaa kuitenkin isänmaassani.

Mikäli Inn-joen laaksossa ei ole lunta niin sitä löytyy vuorilta. Etsiessäni jouluisia postikorttimaisemia riittää kunhan retkeilen vähän korkeammalle laakson pohjalta. Vuorilla onkin sitten kunnolla lunta. Odotukset tosin ovat kovat myös laakson pohjalla sillä aurausmerkit ovat täälläkin parimetrisiä.

Kevät ja kesä tulevat nopeasti talven jälkeen. Kuva otettu 8.4.2018 paluu matkalla Itävaltaan lumiselta Misurina -järveltä

Tirolin talvessa aurinko paistaa korkealla taivaalla. Vuorten huiputkaan eivät yllä sitä peittämään, ainakaan meidän kulmilta. Tämä tuo minulle aina upean kevättalven tunteen vaikka olisimmekin sydäntalvessa. Mieli on virkeämpi, ihan kuin olisi hiihtolomalla alppimaassa. 

Auringon paistaessa tunnemme lämmön kasvoillamme. Tällaiset kesään syntyneetkin tarkenevat auringonpaisteella sillä siinä on voimaa jopa keskitalvella. Talvellakaan vetoketjun ei tarvitse olla korviin asti kiinni tarjetaksesi. Noutoruoankin nauttiminen onnistuu monesti ulkoilmassa. Olemme tehneet sitä useamman kerran ravintoloiden ollessa nyt kiinni. Näpit eivät jäädy ja ruokakin pysyy riittävän kauan lämpimänä. Saamme luonnon muovaaman ravintolakokemuksen.

Talvitakki ei tarvitse olla aina korviin asti kiinni
Ulkoilmalounas Krimmlerin putouksilla

Näistä neljästä talvesta Schwazissa kahtena on ollut runsaasti lunta myös täällä Inn-joen laaksossa. Tämä vuoden 2021 talvi on tosin vielä kesken ja lunta varmasti ehtii täälläkin tulemaan. Yksi auringon antama lisäetu on myös lumen nopea sulaminen teiltä ja niiden kuivuminen. Aika pian lumentulon jälkeen asfalttipintaiset ajo- ja kävelytiet ovat lumesta vapaita. Kävelytiet eivät ole liukkaita jäätiköitä, joissa vain nastapohjaisilla kengillä selviää ilman pesäpallosyöksyjä. 

Silloin, kun lunta tulee niin sitten sitä yleensä tulee kunnolla. Ensimmäisenä talvenamme yhtenä yönä tuli puolisen metriä lunta. Silloin sain kaivaa muuttopakumme hangesta. Lumen olen huomannut olevan kevyempää kuin Suomessa, joten ei tuossa auton kaivuutyössä kovin rankasti väsymään päässyt. Samanlaiseen urakkaan pääsin joskus työkaverini kanssa Sveitsissä. Olihan se melkoinen näky aamulla. Joka paikka oli paksun, uuden ja valkoisen lumikerroksen peitossa. Tuolloin meillä oli vain kädet lapioinamme, mutta löydettiin auto hangesta ja päästiin tien päälle. 

Parvekkeelta mitattu lumen syvyys. Satoi yön aikana
Parkkipaikka täyttyy lumesta 11.1.2019
Pakettiautomme kaivuu hangesta 21.1.2018

Inn-joen laaksossa, jossa asumme, lunta on tullut yleensä maltillisesti tai ei juuri ollenkaan. Tämä sopii meille. Arkipäivässä on mukavampaa, kun autoa ei tarvitse jatkuvasti kaivaa lumihangesta tai saapastella sohjossa sekä liukastella jäätiköllä. Lunta kaivatessamme voimme aina mennä ylemmäksi vuorille ja nauttia tuota valkoista ihanuutta kaikilla aisteillemme. Yleensä se on näköaisti.

Lämpömittari on muuten Tirolin talvessa säädetty toisella tavalla kuin Suomessa. Turku tuntuu huomattavasti kylmemmältä kuin Schwaz vaikka lämpömittari näyttäisi kummassakin samat +1°C. Eivät ole lämpöasteet ja lumen rakenne samoja joka paikassa. 

Valoisuudesta johtuen tikitän täällä Tirolissa talvellakin vähän pidempään kuin Suomessa. Ei ihan vielä kahdekselta tarvitse sänkyyn kaatua. Tokihan täälläkin kesä lisää energiaani säkkikaupalla talveen verrattuna. Silloin tikitelläänkin toden teolla ja ahkerasti. 

Ehkäpä minusta alkaa kuoriutumaan esiin myös talvi-ihmisen aineksia Tirolin talvessa. Ainakin tykkään talvesta täällä enemmän kuin Suomessa. Vuorista ja runsaasta lumesta tulee hiihtolomatunnelma keskelle arkipäivää. Talvi sopii näihin maisemiin. Mistähän niitä ”Salomoneja” saisi ostettua?

Joskus on kylillä lunta ja räntääkin
Joskus lunta ei laakson kylille asti riitä

Mitä Tirolin talvessa voisi sitten tehdä?

Tirolin talvessa voi tehdä vaikka mitä. Täällä voit lasketella perinteisillä kelkoilla niille tarkoitetuilla kelkkaradoilla (katso tästä linkistä youtube video kelkkailusta) tai vaikka lähiseudun mäennyppylällä. Voit mennä laskettelemaan hiihtokeskuksen hoidetuille rinteille tai lähteä hiihtoreissulle rinteiden ulkopuolelle. Lumelle voit lähteä myös lumikengillä mikäli suksitouhut eivät tunnu mielekkäältä. 

Luistelemaankin pääsee joskaan en ole nähnyt täällä niin paljon kaukaloita tai muitakaan luistelupaikkoja kuin Suomessa. Schwazissa olen nähnyt yhden kaukalon ja tiedän jossakin lähimaisemissa olevan jäähallin tai pari. Minun luistimeni jäivät Suomeen, joten luistelujäätä en ole etsinyt. 

Mikäli olet toiminnan ihmisiä niin hiihtokeskuksissa voit ehkäpä tehokkaasti yhdistää kaikki sukseilu- ja monoilujutut. Voit mennä luistelemaan monoilla after ski -bileiden “parketille”, kiipeillä ja tallustaa pöydillä kenkinesi sekä hiihtää perinteisellä laahustustyylillä takaisin majapaikkaasi.

Voit myös tulla seuraamaan monia talviurheilun huippukisoja kuten Keski-Euroopan mäkiviikkoja, jotka järjestetään aina vuodenvaihteen tuntumassa. Siellä pääsee mukaan todelliseen talviurheilun juhlaan. 

Mikäli talviurheilu ei ole juttusi niin ei haittaa. Innsbruckista löytyy idyllinen vanha kaupunki, jonka kaduilla on oma tunnelmansa. Joulun kumpaakin puolta vanhassa kaupungissa on upea joulutori, jonka tunnelma on vertaansa vailla. Voit käydä ostoksilla, syömässä ja kahvittelemassa keskustan lukuisissa vaihtoehdoissa. 

Hall in Tirol:n keskiaikainen vanhakaupunki on myös käymisen arvoinen paikka. Se on noin 15 min ajomatkan päässä Innsbruckista. Näiltä kujilta ja kaduilta löytyy talven ja joulun tunnelmaa. Voit lähteä ajelulle katselemaan toinen toistaan kauniimpia kyliä ja kaupunkeja. Niitä riittää loputtomiin, ainakin yhdelle lomalle. 

Itse en ole vielä käynyt laskettelemassa muutoin kuin autolla noita henkeäsalpaavia mutkaisia vuoristoteitä. Henkeä salpaa upeat näköalat sekä sopivalla sohjokelillä eturenkainen hienovarainen irtoaminen tienpinnasta juuri kun auton pitäisi kääntyä kurviin. Sohjo on täällä jotenkin tiheämpirakenteista ja nostaa renkaan irti tiestä helpommin kuin Suomessa. Tien ollessa sohjoinen ole varovaisempi kuin Suomen teillä! 

Laskettelusuksien päällä olen seissyt viimeksi reilut 20 vuotta sitten. Otan yleensä kaiken irti, kun alan tekemään jotain. Mietin mitä tapahtuisi mikäli mieleni ajattelee laskettelevansa kuin 20 vuotta sitten mutta fyysinen kunto ei pysy perässä. Voipi jäsenet taittua uusiin asentoihin mutkamäessä. 

Moottorikelekkaalua Lakialla
Paappani ja motorisoitu potkukelkka

Päästäkseni talviurheilun rientoihin minun pitäisi varmaan koittaa potkukelkkaa ja pysytellä tasaisemmalla maalla. Ei ehkä sellaista vanhaa ”mummomallia” vaan sporttista ESLA:n kicksparkia. Pysyy urheilullinen katu-uskottavuus paremmin yllä. Tai voisihan se olla moottoriurheilullinen motorisoitu potkukelkka, jollaisen paappani joskus rakensi. Tosin tarina kertoo, jotta kelkan ostanut oli tullut kovaa vauhtia jäistä tietä pitkin ja suoraan sulaan kohtaan. Siitä matka oli jatkunut sarvien yli ruovikkoon. Taidanpa sittenkin jättää tuon moottoriurheiluvaihtoehdon. 

Tirolissa voi käydä talvella ja kesällä. Aina on nähtävää ja koettavaa

Olen kirjoittanut blogiini enemmän kesäjuttuja, mutta suosittelen kaikkia käymään myös Tirolin talvessa. Talvimatkailun ajankohdaksi valitsisin ajankohdan joulun jälkeen mikäli haluat lumille. Näiden neljän vuoden aikana lunta on alkanut tulla enemmän juuri tuossa joulun alla tai sitten tammikuun alun ja puolivälin jälkeen. 

Täällä on upea luonto ja kauniit kylät sekä kaupungit kesällä sekä talvella.

TERVETULOA TIROLIIN!

Käy lukemassa myös muiden bloggaajien talvitarinoita

Tein muutaman muun blogikirjoittajan kanssa tämän kirjoituksen yhteisaiheella “Talvi – omassa asuinpaikassasi”. Näistä linkeistä pääset muiden tarinoihin. Klikkaa lihavoitua tekstin osaa!

Kannattaa lukea sillä tarinat ovat Suomesta aina ympäri Eurooppaa. Monenlaisia talvikuvauksia ja -kokemuksia.

Tarinoita on tulossa 4 ja liitän linkit sitä mukaan, kun tiedän niiden olevan valmiita. 

LINKIT:

Via Per Aspera Ad Astra: Talvi Gozolla

Aito Ajatus: Talvi Kuopiossa

Älykodin Avaimet: Talvi Kuhmossa – Miksi juuri Kuhmo?

Aurauskepit ovat yli kaksimetrisiä

Miten sinä koet talven? Kerrothan siitä meille tuonne kommentteihin!

Jättäessäsi kommenttia sinulta kysytään sähköpostiosoitetta. Sitä kysytään sen vuoksi, jotta voin suodattaa roskapostit ennen niiden julkituloa. En halua, että joku taho saa uitettua kommentteihin linkin jonnekin epämääräisille sivuille ja sinä klikkaisit itsesi sinne.

Voit huoletta antaa sähköpostiosoitteesi. En lähetä sinulle sähköpostia enkä kerää sähköpostiosoitteita. 

FinInTirol

Elän vaimoni kanssa Itävallan Tirolissa ja kirjoitan täältä käsin blogia finintirol.fi. Kirjoitan luonto- ja kaupunkimatkailusta, ajankohtaisuuksista ja kaikesta positiivisesta. Facebookista löytyy lyhyempää tarinaa ja Instagramista kuvia. Tartu Hetkeen Tartu Tarinaan!

This Post Has 15 Comments

  1. Nadine

    On teillä Tirolissakin mukava talvi. Ainakin tekemistä riittää.

    Hassua on se, että mulle tuli ikävä Turkua, kuin luin juttusi. Onhan se kotikaupunkini (Suomessa) 🙂 Talvi on Varsinais-Suomessa kaunis, jos lunta sattuu tulemaan. Mutta harvoin se sattuu. Voi olla kylmäkin, mutta lumetonta. Se on kaikista tylsin: harmaa ja kylmä. Tosin kesäkin voi olla harmaa ja kylmä.

    Autojen lumesta kaivamista minulla ikävää ei ole. Kerran jouduimme oikein tosissaan kaivuutöihin, kun lumipeite oli niiden päällä kaksi viikkoa (koko lomamme aikana). Puoli päivää meni, kahdestaan. Ja se vitsi oli maaliskuun viimeinen päivä. Seuraavaksi ostettiin talo, jossa oli autotalli (taloa oli 200m2 ja autotallia 120m2, niin kuin maaseudulla on tapana).

    Sä olet varmaan syntynyt heinäkuun lopussa tai elokuun alussa, kun olen niin aurinkoihminen 🌞

    1. FinInTirol

      Kyllä täällä vaihtelevaa tekemistä riittää. Matkailulle Tiroli on mahtava paikka ympäri vuoden.
      Kesällä on patikointia, alamäkipyöräilyä, kosken laskua kanooteilla, muuten vaan tutustumista kauniisiin kyliin ja kaupunkeihin. Voihan sitä käydä vaikka kylpylöissä tai hikimajassa Hyvinvointimatkailu Itävalta | Sweat lodge eli hikimaja kokemus, kuten toisessa blogikirjoituksessa kirjoitan. Jotain ihan toisenlaista kuin tavanomaista 🙂
      Talvella laskettelua, kelkkailua jne. mistä kirjoitankin tässä tekstissä. Kaikille löytyy varmasti jotakin.
      Plussana upeat maisemat jokaisena vuodenaikana. No, ehkä tuo aika ruskan jälkeen lumentuloon on luonnon puolesta vähän “väsyneen” näköistä, mutta vuoret on aina vuoria 🙂
      Noina noin 17 vuotena Turussa ja saaristossa oli muutamia tosi kauniin lumisia jouluja ja talvia. Nyt siellä näyttää olevan tosi kaunista myös lumen puolesta. Turun seudulla ehdoton vuodenaika on kevät ja kesä.
      Täällä auton kaivuu on onneksi vähän helpompaa kuin Suomessa. Lumi on kevyempää. Ikkunatkaan eivät ole niin “tiukassa” jäässä. Ne on yleensä tosi helppo raapia puhtaaksi.
      Juu, olen kesän lapsi, kesäkuulla syntynyt 🙂

  2. Komppaan kyllä täysillä noita talviajatuksia! Oon aina ajatellut syntyneeni väärään maahan kun inhoan niin kylmää ja talvea. Kesän lapsi olen minäkin. Mutta sitten taas Belgradissa asuessa olen oppinut jollakin tavoin nauttimaan talvesta. Just eilen sanoin, että täällä talvessa parasta on se, että se on lyhyt. Kuukauden päästä alkaa jo kevät ja lämmöstä osaa nauttia ihan eri tavalla kun on kärsinyt hetken kylmää. Lämpömittari on säädetty täälläkin erilailla kuin Suomessa. Tänään olin vain hetken ulkona ja olin aivan jäässä -1 asteessa ja tuulessa. Samoin Suomessa on kesällä kuuma jos on 25 astetta, kun muualla siitä alkaa lukemat, jolloin tarkenee t-paitasillaan. Meillä on kesällä yli neljänkympin lämpötiloja, eikä ne ole yhtään liikaa. Ilmankosteus vaikuttaa paljon tuohon miltä eri lämpötilat tuntuu.
    Talvesta vielä se, että meilläkin lumi tulee vuodenvaihteessa, jos tulee. Tänä vuonna ei ole satanut kuin vähän muutamana päivänä. Saisi kyllä sataa kun sitten on kauniimpaa ja valoisampaa.

    Ihana tapa sinulla muuten puhua vaimostasi enkelinäsi.

    Ja haha tuota henkilömaata. Joissain kielissähän isänmaa on äidinmaa. Ulkosuomalaisena muuten on hassua, kun mulle asuinmaa on kotimaa ja jotkut suomalaiset loukkaantuu siitä. Siis että kutsun Serbiaa kotimaaksi. Eikä se mulle tarkoita muuta kuin sitä, että koti on täällä. Suomi on sitten synnyinmaa, joka kyllä kalskahtaa aika mahtipontiselta, toisaalta niin tekee uljas isänmaakin. Mutta ehkei nyt kuitenkaan ihan henkilömaaksi viitsi alkaa kutsua. 😂

    1. Nadine

      Se on muuten totta, Suomen kesää tapaa kosteudellaan jo 25 asteessa. Tuossa henkilömaassa on vaan aivan liian harva tarpeeksi kuuma ja kostea, niin kuin esim. Thaimaassa, jota kuumuudesta ja kosteudesta haukutaan. Tuulen kanssa kaikki tuntuu jäätävältä. Minä olen käyttänyt turkkia Jaltassa vaikka oli hädin tuskin alle 10 astetta 😀 Kaikki on suhteellista.

      1. FinInTirol

        Niin se on. Kaikki on suhteellista ja moni asia riippu monenlaisista muista tekijöistä. Näin se on monen muunkin asian kanssa kuin säätilan. Yhdenkään muuttujan muuttuessa on jo erilainen tilanne. Se tekeekin asioista mukavan vaihtelevia vaikka olisivatkin “samanlaisia”.

    2. FinInTirol

      Taitaa olla niin, jotta jonnekin talvi sopii paremmin kuin toisaalla. Täällä tuon eron tuo valo ja lumen määrä, silloin kun sitä on. Se tuo mieleen suomalaisen myöhäisen kevät talven. Sen osan talvea, josta ei ole enää kuin askel kevääseen. Ihan kuin siellä Belgradissa, talvi on lyhyt ja pian ollaan keväässä 🙂

      Ahaa, siellä on säädetty lämpömittari väärään suuntaan. Noin se taitaa mennä, kun edetään kauammaksi Atlantilta ja meille lämpöä tuovalta Golf -virralta.
      Eikä noita +25C lämpöjä Suomen normaalikesässä loppuviimein montaakaan ole. Täällä tarkenee pohjoisen mies jo mukavasti shortseissa +20-23C jälkeen. Paikalliset näyttää tarkenevan jo noin +15C alkaen 😀 (vähän karrigoidusti).

      Enkelini on minun enkelini 🙂 Kävimme muuten tekemässä lumienkeliä ulkosalla hangella. Teen siitä pienen tarinan tänään Facebookiin

      Olen tainnut joskus muuten kuulla tuon äidinmaan. Niin me kansakunnat nimetään asioita toisin. Tarkemmin makustellassa noita sanoja niin “synnyinmaa” tuntuu oikeimmalta kuvaamaan maata, jossa on syntynyt ja “kotimaa” maata, jossa on koti. “Asuinmaa” taasem on maa, jossa asuu. Suomessa asuessa voi helposti yhdistää mielessään “kotimaan” ja “synnyinmaan” tarkoittamaan ehdottomasti samaa. Siellä asuessahan se niin onkin. Jotkin “kotimaata” isänmaallistavat tai synnyinmaallistavat sanoituksetkin voivat tukea tuota mielikuvaa

      “Kotimaa kun taakse jäi, mietin hiljaa mielessäin,
      Mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin.
      Kertoisinko köyhyyden, laudat eessä ovien?
      Tai sen kaiken rikkauden? Kunnes tiesin vastauksen:”

      Tässähän sanoittaja vielä pitää Suomea kotimaana lähtiessään ulkomaailmaan. Tai sitten sanoittaja on ajatellut, jotta koti pysyy Suomessa ja hän miettii mitä siitä kertoisi matkallaan. Itselläni on joskus ennenmuinoin ollut mielikuva, että tässä lauletaan juuri “isänmaasta”. Sanathan ovat jonkinlaisia mielikuvia, jotka olemme oppineet yhdistämään sanaan. Yksi on oppinut yhdenlaisen mielikuvan ja toinen toisenlaisen. Toiselle maa on äiti ja toiselle isä, mutta maa se on silti 🙂 Non niin, pitänee lopettaa, jotta ei tule kirjoitettua uutta blogikirjoitusta tänne kommenetteihin 😀

  3. Tirolin talvi kuulostaa mukavalta! Olen myös kesän lapsi, syntynyt keskikesän juhlaan. Rakastan kesää, sillä maasta riippumatta olen aina kylmissäni, kohmeessa ja horroksessa. Talvesta pidän lumen ja talviurheilun vuoksi. Tirolin talvi kuulostaa siis omaan korvaani melko hyvältä! Täytyy muuten sanoa, että tuo kuvan motorisoitu potkukelkka on kerrassaan mainio! Pääsitkö koskaan kokeilemaan?

    https://www.lily.fi/blogit/i-dont-speak-polish/

    1. FinInTirol

      Syntyessäsi keskikesän juhlaan sinussa pitääkin olla hieman syys- tai talvi-ihmistä. Juhannushan on monesti lähes yhtä kylmä 😀

      En ole koskaan nähnyt tuota kelkkaa “elävänä”, mutta se on tietääkseni vielä Ilmajoella tai siellä päin. Taisi olla niin, että kelkan aikanaan ostaneen miehen pojalla. En ihan varma ole. Olivat sen kunnostaneet, kun lepikkoon menossa oli kädensija katkennut ja kelkka oli sittemmin jätetty varastoon. Lepikkoon menijä uskoi kerrasta ja jätti toisen kerran yrittämättä. Toisinaan se on hyvä niin.

  4. Joanna Niininen

    Tirolin talvi kuulostaa kyllä oikein hyvälle. Itsekin tykkään, että lunta saa olla, mutta pakkaslukemat saisi olla maltilliset. Tänä talvena Kuhmossa on mittari jo näyttänyt -40 astetta, sähkölasku on ollut sen mukainen…

    1. FinInTirol

      Voi tottelemata…-40C. Se on kyllä kaiken pysäyttävä luku. Ainakin minussa se pysäyttää kaiken niinkuin diesel autossa. “Pakkasnesteenkin” nauttimisen olen lopettanut, joten sitäkään ei saa avuksi kylmänkohmelossa.

      Muistan, kun asuin Oulussa ja silloin 1990 loppuvuosina siellä ja muuallakin Suomessa oli ennätyskylmä talvi. Kestikin ties kuinka kauan. Silloin ei tehnyt miele tien päälle. Muistan uutiskuvia Kolarista. Niissä kaupungin yllä leijui vain jonkinlainen pakkasusva.

  5. Jowi

    Oih rakastan talvea ja vuoria ja kaikkea näiden väliltä joten olisikin ihana matkustuskohde myös talvella! Enpä jotenkin edes ajatellut miten paljon lunta sinnekin tulee. Toki vuodenajoissa on sama kuin onnellisuudessa, välillä huonoa jotta arvostaa sitä hyvää, muuten turtuu! 😛

    1. FinInTirol

      Tämä on hieno matkustuskohde. Tiesin aina, että täällä on kaunista kesät ja talvet. Siitä huolimatta kaikkina noina vuosina tuli vain kerran lomailtua Tirolissa ennen kuin muutimme tänne. Sekin oli juuri edellinen kesä:) Jotenkin vain aina “unohti” tämän paikan ja matkasi jonnekin muualle. Toisaalta hyvä niin, sillä nyt nautimme täällä täysiaikaisesti. Olen samaa mieltä, vaihtelu on hyvästä.

  6. Tiina

    Monipuolinen ja tekemisen täyteinen Tirol. Monipuolinen ja hyvä teksti henkilölle, joka on alueelle tulossa. Talvi tosin teillä kuulostaa paremmalta, kun Suomessa oleva 😆 Pidän talvesta, mutta täällä se vaihtelee aivan liikaa jäätävän kylmän ja loskan välillä.

    1. FinInTirol

      Kiitos kommentista:) Kylmä ja loska tulee pohjoisessa ikävästi aina pimeyden kera. On kiva, kun täällä on valoa talvellakin. Se tekee kyllä ison plussan.

Leave a Reply