You are currently viewing Alberobellon trullitalot | Mystinen keskusta Rione Montilla

Alberobellon trullitalot | Mystinen keskusta Rione Montilla

Alberobellon trullitalot ovat varmasti tämän alueen yksi vetovoimaisimmista käyntikohteista eikä syyttä. Kävimme Rione Montin kukkulalla sijaitsevassa vanhassa keskustassa tutustumassa tähän UNESCON maailmaperintökohteeseen Italian road tripillämme. Tämä kirjoitus on yksi kohdekirjoituksista Italia road tripiltämme. Road tripin tarinaan pääset tämän kirjoituksen lopussa olevasta linkistä. Hyppää Alberobellon käynnin jälkeen mukaamme Italian road tripille! 

Alberobellon trullitalot

Alberobellon kaupungissa kirjoitetaan olevan yli 1500 trullirakennusta. Rione Montin alueella olevan trullikeskittymän kerrotaan muodostuvan noin 1030:stä trullitalosta. Toinen yhtenäinen alue on Rione Aia Piccola, jossa on noin 590 trullitaloa. 

Rione Aia Piccola on Google -kartan mukaan noin puolen kilometrin kävelymatkan päässä Rione Montista. Emme käyneet Rione Aia Piccolan alueella sillä käytettävissämme ollut aika kului erittäin hyvin Rione Montilla.

Trullitaloja on maakunnassa muuallakin, mutta nämä ovat suurimmat yhtenäiset alueet. Ajaessamme Alberobelloon näimme trullirakennuksia oliiviviljelmillä ja muutenkin maaseutumaisemassa. Nämä tienpäällä näkemämme trullit olivat lähinnä jonkinasteisessa varastokäytössä.

Yhdessä matkalla lukemistamme artikkeleista kerrottiin, että Alberobellosta noin kymmenen kilometrin päässä olevassa Locorotondo -kaupungissa on myös trullitaloja. Kävimme sen vuoksi sielläkin pikaisesti pyörähtämässä ennen kuin suuntasimme Marina Di Camerotaan yöksi. Locorotondossa näimme muutamia asuin- ja julkisrakennuksia rakennettuna trullityylillä, mutta emme tällaisia kokonaisuuksi. Locorotondoon menisin ihmettelemään jotain muuta kuin trullitaloja.

Alberobellon trullitalot

Matkasi alkuaikojen mystiikkaan, taikaan

Puglia Bari trulli
Trullirakennus, "miesluola" tai varasto oliiviviljelmällä maaseudulla matkalla kohti Alberobelloa

Saavut rannikon suunnalta pohjoisesta Alberobelloon, kaupunkiin, joka näyttää rakennusten tyylin puolesta sopivan paremmin rannikolle kuin siellä aikaisemmin näkemäsi kaupungit. Yleiskuva ohivilisevästä kaupunkimaisemasta näyttää astetta paremmalta ja siistimmältä kuin moni päivän aikana näkemäsi. Mietit, jotta täällä voisi olla muutakin näkemistä kuin pelkästään Alberobellon trullitalot. 

Seuraat “trulli” -kylttejä kohti kaupungin keskustaa, paikkaa, josta olet aikaisemmin nähnyt kuvia. Mieleesi on syöpynyt näky valkoisista kartiokattoisista töttörötaloista sekä ajatus siitä, jotta joskus vielä koet paikan ja opit niiden tarinan. Miksi, et tiedä, mutta jokin niissä vetää puoleensa vietellen sinua. 

Kävelet loivaa alamäkeä ja näet aavistukset kartiokatoista. Saavut kulman takaa pienelle aukiolle ja siellä ne ovat aukion toisella laitaa, Alberobellon trullitalot. Iltapäivän aurinko on vielä riittävän voimakas valaisemaan hohtavan valkoiset rakennusten seinät ja kattokoristeet. Näyssä on jotain yhtä kaunista kuin Kreikan saariston valkoisissa taloissa sinistä taivasta tai merta vasten. 

Seisahdut vielä hetkeksi aurinkoiselle trullitalon kulmalle. Käännyt katsomaan taakse jäävää tavanomaisten rakennusten kaupunkia. Suljet hetkeksi silmäsi ja astut mystiikkaan. 

Kartiokattoja alkaa näkymään tavanomaisten takaa
aurinkoinen trullitalo
Seisahdut vielä aurinkoiselle kulmalle

Trullitalojen symboliikan mystiikka

Alberobellon trullitalot kätkevät itseensä epäilemättä mystiikkaa. On arvailuja ja uskomuksia, mutta myös löydettyjä faktojakin näistä erikoisista rakennuskokonaisuuksista. Ehkäpä paksuin salaperäisyyksien verho lepää kartioikattojen huippukoristeiden ja symboliikan päällä.

Kattohuipun koristeet ovat italiaksi „pinnacoli“. Koristeita on monennäköisiä ja ne on sijoitettu trullitalon kartion huipulle. Niiden uskotaan saaneen alkujaan primitiivisen ajan Lähi-Idästä, jossa tuntemattomasta alkuperästä olevia värikkäitä kiviä käytettiin kattokoristeina. Niiden uskottiin tippuneen taivaasta ja olevan peräisin auringosta. Siksi myös trullitalojen koristeiden uskotaan liittyvän aurinkokulttiin.

Siinä missä muinaisissa temppeleissä jumaluutta edusti rakennuksen kärkeen asetettu kivi niin trullitalojen huippukorististeissa ympyrämuotojen haluttiin edustavan yhteyttä aurinkoon. Tämä näkyy paremmin vanhimmassa trullitaloissa.

Huippukoristeista edellä mainittu sekä seuraavat kuvat ja tiedot kattohuipun koristeista kuin myös katoille maalatuista symboleista ovat peräisin yhdestä Rione Montin alueen kaupasta saadusta lehtisestä. 

Kattoihin maalattujen symbolien yllä lepää historian hämärä verho. Se kätkee alleen täydellisen selvyyden kaikkien symbolien merkityksestä, todellisesta ja aikanaan ymmärretyksi annetusta.

Symbolit on maalattu kalkilla ja niistä monet ovat alkeellisia kuvainnollisia ilmaisuja. Symbolit ovat käyneet läpi uskonnollisen kehityksen ja ison palan maailmanhistoriaa säilyen kuitenkin hämmästyttävällä tavalla nykypäivään saakka.

Alkukantaiset symbolit liittyvät monesti riitteihin, joita primitiiviset kansat suorittivat. Kristilliset symbolit liittyvät Jumalaan ja yhteyteen, kun taas maagiset viittaavat astrologiaan ja horoskooppimerkkeihin.

Symboleilla toivottiin saatavan hyvää onnea ja suojelua, suojaa pahalta, jumalien lepyttelyä sekä yhteyttä.

Trullitalojen rakenne

Tämä kuva on vielä Rione Montin kaupasta saadusta lehtisestä

Trullitalojen rakenteidenkin syntyhistoriasta on internetin syövereissä arvailuja. On arvailtu miksi katot ovat kartionmuotoisia, miksi juuri tällaisia ja täällä. 

Olin nähnyt joskus trullitaloja internetin valokuvissa ja ne jäivät mieleen erilaisina ja kauniina, kiinnostavina. Alberobellon trullitalot olivatkin itseasiassa itselleni yksi tärkeimpiä Italian road tripin eteläisimmistä kohteista. Halusin nähdä ja kokea tämän erikoisen alueen. 

Ennen käyntiämme Alberobellossa en tiennyt trullitaloista juurikaan muuta kuin niiden ulkönäön. Joku oli sanonut, että niitä käytettiin oliivien ja oliiviöljyn säilyttämiseen. Mielestäni niitä voi säilyttää myös tavanomaisissakin rakennuksissa. Se tieto ei siis avannut kovinkaan paljon, jotta miksi rakennuksilla oli kartiokatot ja jotkut pienemmät rakennukset, erityisesti maaseudulla näkemämme “ladot”, olivat rungoltaankin sylinterimäisiä. 

Yhdessä lukemassani artikkelissa ihmeteltiin, jotta miksi rakennukset on tehty “kuivana” ilman muurausta. Eli kivet on vain ladottu toistensa päälle ja lomaan ilman niiden kiinnittämistä toisiinsa muurauslaastilla. Kaiken selvittämiseen aikamme Alberobellossa ei riittänyt, joten jotain jäi kotitehtäviksikin reissun jälkeen. Google tiesi Wikipedian sivuilla seuraavaa:

Trullitalojen historia liittyy “Prammatica De Baronibusiin”, joka on 1400-luvun Napolin kuningaskunnan käsky. Käskyn mukaan jokainen uusi asutus alistettiin verolle. Vuonna 1481 Conversanon kreivit, Alberobellon alueen omistajat, määräsivät asukkaille, että heidän on rakennettava asuntonsa kuivina, ilman laastia, jotta ne voidaan tarvittaessa helposti purkaa. Tämä velvollisuus rakentaa taloja kuivista kivistä oli kreivien keino välttää verojen maksaminen Napolin kuningaskunnalle. 

Pelkästään kiviä käyttäneet talonpojat löysivät pyöreän muodon, jossa oli itsekantava kupolikatto, yksinkertaisimmaksi rakenteeksi. Katot koristeltiin arkkitehdin (mestari trullaron) nimikirjoitusta edustavilla koristeellisilla huippukoristeilla.

Alberobello pinnacoli
Kupolien koristeita, rakennusten ja ihmisten

Oli miten oli niin varmaa on, että kaikkea mystiikkaa nykyihminen ei voi selvittää. Eikä tarvitsekaan selvittää sillä eihän silloin olisi enää mystiikkaa. Mielestäni on hyvä näin. Voimme kertoa, että Alberobellon trullitalot ovat rakentajiensa, omistajiensa ja aikakautensa näköisiä. Omistajat ja rakenteja ovat symboloineet talonsa jonkin energian, voiman ja ajatuksen johdattamina. He ovat rakentaneet talonsa niistä materiaaleista mitä on ollut käytettävissä ja niillä säännöillä, millä se on ollut mahdollista. Näin meille nykyihmisille on syntynyt upea kokonaisuus katsella ja kokea, Alberobellon trullitalot.

Matkasi alkuaikojen mystiikkaan on tehty

Katsot ilta-auringon valaisemaa valkoista seinää, katseesi nousee jälleen ylemmäksi, kattoon, huipulle. Olet kulkenut kujia, katsellut symboleja, ihmetellyt historiaa ja saanut tietoa verhojen takaisista mysteereistä. 

Olet hankkinut Alberobellon oliiviöljyä yhdestä noista viehättävistä trullitaloissa olevista kaupoista. Monissa niissä oli myös oliivituotteita, halusit täältä palan mukaan, kotiin ja annettavaksi. Oliiviöljy oli tältä kuivalta oliivipuiden miehittämältä alueelta luonnollinen ratkaisu.

Istut kaupan edustan kivimuurille. Avaat trullitalosta hankitun jäätelötötterön ja katselet sen kartiota muotoa, joka on kuin talon katto, mutta päällystetty suklaalla. Haukkaat viilentävän palan.

Lämmin tuulenhenkäys pyyhkäisee paljaita pohkeitasi. Siinä on hyvä istua ikiaikaisten kivien päällä, ikuisen auringon alla. Olet siinä, osa historian mystiikkaa. 

Alla on vielä lyhyt video Rione Montilla olevasta trullitalokokonaisuudesta. 

Löydät lisää Alberobellon kuviamme Finintirol Facebookin sivuilta tästä linkistä.

Tämä kirjoitus on yksi Italian road tripin kohdekirjoituksia. Tästä linkistä pääset matkaamme Italian road tripille.

Tästä linkistä löydät UNESCON englanninkielisille sivuille, jossa on lisää tietoa Alberobellosta. 

Kiitos, kun viihdyit kanssamme Alberobellon trullitalojen mystiikassa!

 

Miten löydät Alberobellon trullitalot

Alberobello sijaitsee Barin maakunnassa
Rione Montin alue rajattu punaisella viivalla

Alberobello sijaitsee Italian ”saappaan” koron yläosissa Barin maakunnassa.

Löydät alueet syöttämällä Google mapsiin ”UNESCO Zona Monumentale Rione Monti” tai ”UNESCO Zona Monumentale Rione Aia Piccola”. Kartalla näkyy silloin myös parkkialueita, joista jokin kannattaa asettaa navigaattoriin osoitteeksi. Meillä oli ensin vain Alberobello ja sitten seurattiin ”trulli” kylttejä. Löysimme tuurilla tienvierusparkin läheltä Rione Montia.

FinInTirol

Elän vaimoni kanssa Itävallan Tirolissa ja kirjoitan täältä käsin blogia finintirol.fi. Kirjoitan luonto- ja kaupunkimatkailusta, ajankohtaisuuksista ja kaikesta positiivisesta. Facebookista löytyy lyhyempää tarinaa ja Instagramista kuvia. Tartu Hetkeen Tartu Tarinaan!

This Post Has 39 Comments

  1. Nuo trullitalot ovat kyllä todella kiinnostavan näköisiä. Olisi hauskaa päästä itsekin käymään Alberobellossa noita katsomassa. Muutenkin itärannikkoon olisi kiinnostava tutustua laajemminkin, sillä tuntuu, että turisteja on sillä puolella huomattavasti vähemmän kuin länsirannikolla, lukuun ottamatta pohjoisia Venetsiaa ja Riminiä.

    1. FinInTirol

      Tuo on kyllä kaupungin vanhana keskustana aika toisenlainen kuin moni muu. Kiva paikka käydä. Varaisin ainakin itselleni hieman enemmän aikaa kuin meillä oli tällä reissulla käytettävissä. Kokonainen päivä kuluisi Alberobellossa kokonaisuutuna ihan hienosti. Olisi myös aika spesiaalia yöpyä tuolla 1-2 yötä jossakin trullitalossa. Läheltä piti etteikö oltaisi jääty noille kulmille yöksi road tripillämme, mutta oli jo yö varattu Marina di Camerotaan, joten pyyhkäistiin sinne yöksi.

  2. Trullitalo oli minulle ihan uusi termi. Mielenkiintoinen historia taloilla!

    1. FinInTirol

      Juu on se aika hassukin nimi meidän suomalaisten näkövinkkelistä. Termillä “trulli” tulee hakukoneen tuloksiin enemmän pikkuisia pääsiäistrulleja kuin Alberobellon trullitaloja.
      Onhan noilla taloilla toisaalta vähän tuollainen noitahattu päässään:) Ehkäpä siellä on aikanaan ollut arkkitehtinä Napolin suunnan Vesuviuksen Milla Magia. Onhan alue ollut tuolloin Napolin kuningaskunnan veron alla ;D

  3. Olipa mukavalla tavalla kirjoitettu postaus. Ihanaa, että rakennuksia ei ole jossakin vaiheessa purettu. Mielenkiintoisia kattojen harjalla olevat symbolit.

    1. FinInTirol

      Kiitos:) On hienoa, jotta ovat säilyneet purkamatta tai hajottamatta historian kaikki “myrskyt”. Oli meilläkin syy mennä Alberobelloon:)

  4. Suvi H

    Wau, upeat maisemat ja näkymät siellä! Nuo symbolit oli kiehtovia.

    1. FinInTirol

      Tuolla on hienon näköistä ja symbolit pitävät aina mukavasti salaisuuksia itsellään:)

  5. Muutamalla alueella Italiassa on tullut käytyä, mutta nämä ovat vielä näkemättä! Vaikuttavat kyllä ihan mielenkiintoisilta, eli kannattaisi ehkä hyvinkin suunnitella reissua tuolle(kin) suunnalle. Pitääkin pitää tämä juttu mielessä!

    1. FinInTirol

      Pidä mielessä ja minä seuraan Meriharakka blogia, josko sinne ilmestyy joskus juttua ja kuvia valkoisista töttörötaloista 🙂

    1. FinInTirol

      Kiva paikka, lämmin ilma, hyvää italialaista ruokaa. Sinne kannattaa aina suunnistaa:)

  6. Nämä on kyllä niin söpöjä rakennuksia! Tuolla haluaisin kans joskus käydä, kiva kun avasit enemmän niiden historiaa, itsekään en tiennyt niistä muutakuin tuon ulkonäön, hämärästi kuulosti tuo oliivien säilytyspaikkakin tutulta.

    1. FinInTirol

      On söpöjä tötteröitä:) Luulen, että se kuulemani oliivietuotteiden säilytyskäytäntö voisi liittyä noihin pienempiin trulleihin mitä näimme maaseudulla oliivipuiden lomassa. Ne oli vähän kuin latoja. Tuossa rakennekuvassa on myös piirretty kartiokaton sisään jonkinlainen varastotila. Lienee ollut jonkinlainen ruoka-/oliivivarasto:)

  7. Olen nähnyt näistä kuvia ja jostain syystä haluaisin ne päästä näkemään. Juuri kuten tuossa sanoit, että et tiennyt miksi, mutta ne jollain lailla ovat kiehtovia. Nytpä sain ne myös kartalle, sillä en ollut ihan varma missä päin ne tarkalleen ovat. Oli mielenkiintoista lukea tästä. Kiitos.

    1. FinInTirol

      Ole hyvä ja kiitos, kuin luit sekä kommentoit:) Yksi trullitalojen mysteeri on selvitetty, sijainti 🙂 Nyt eikun paikanpäälle katsomaan ja kokemaan Alberobellon trullitalot

    1. FinInTirol

      Kiitos kiitoksesta:) Käytiin parissakin. Niissä on pieniä kauppoja ja yhdestä ostittiin oliiviöljyä ja toisesta jäätelöä. Ei tullut otettua kuvaa. Toisesta ei paljon huomannut sisällä, jotta oltiin trullitalossa. Toinen, pienempi oli jo monimuotoisempi sisältä. Pari pientä huonetta ja kaariholvia katossa/oviaukossa

  8. Anne N

    Onpa kyllä erikoisen näköisiä taloja! En ole trullitaloista ennen kuullutkaan. Mielenkiintoista tietoa niiden historiasta ja rakenteesta. Symbolien maailma on myös tosi kiinnostavaa. En ollut tajunnut, mitä kaikkea symboliikkaa Uranuksen symbolissa onkaan. Kiva lisä tuo video!

    1. FinInTirol

      Hauskasti ovat käytännön kautta muovautuneet tuollaisiksi 🙂 Suomalaisittain voisi saada mielikuvan, jotta trullitaloissa asuu pääsiäistrulleja 😀
      Videot on kivoja, kun voi näyttää maisemaa vähän laajemmin. Tosin ovat hiukka työläämpiä tehdä julkaisukuntoon.

  9. Anne T

    En ollut moisista kuullutkaan. Hyvin ovat aikaa kestäneet, jos jo 1400 -luvulla ovat saaneet alkunsa.

    1. FinInTirol

      Kiva, jotta nyt tulit lukemaan ja kuulit paikasta. Tiedä sitten kuinka moni noista on ihan 1400 -luvulta ja kuinka paljon niitä vanhimpia rakennuksia on tehty uusiksi. Kivi on kuitenkin kestävä materiaali ja välillä kun vaihtaa uutta palaa tilalle niin kyllä sillä pitkälle pärjää 🙂

  10. Jowi

    Mielenkiintoinen aihe! En ollut ennen edes kuullut tällaisista taloista, niiden rakennustyyli käy järkeen tuon liikutettavuuden kannalta. Kuten nykyajan tynnyrisauna kun sen saa lähelle rantaa koska on siirreltävissä, lähelle kun ei rakentaa saa 😀

    1. FinInTirol

      Kiva, kun tuli sitten jotain uutta:) Niinpä, liikutettavuudella on voitu välttää yhtä jos toista. Katseltiin joskus, kun joku oli rakentanut kelluvan saunan Turun saaristossa, kun ei ollut saanut lupaa rakentaa rantasaunaa. Se oli liikutettavissa ja siten luvallinen, vielä lähempänä merta kuin rantasauna:)

      Mun tekis kyllä mieli tuota liikuteltavaa saunaa. Täällä ei ole saunoja lähes joka asunnossa, kuten Suomessa, kuten ei tässä meidänkään. Nyt on mennyt pari vuotta, jotta kylpylöihinkään ei ole päässyt kuin satunnaisesti saunomaan. Vain pari kertaa tänä vuonna. Tässähän alkaa jo unohtamaan koko saunomisen!
      Vois olla kanssaeläjillä ohjelmaa, kun vaimon kanssa saunottaisiin tuossa taloyhtiön parkkipaikalla:) Sopivan hetken tullessa sen saisi vetäistä vuorille tai järvenrannalle. Se olisiki mahtavaa:)

  11. Vau, upeita. En edes tiennyt tuommoisten olevan olemassa. Ei mikään helppo tapa rakentaa tuota pyöreää kattoa.

    1. Pakko vielä lisätä, että tuo paikka on laitettava matkakohteeksi. Itsekin haluan nähdä nuo talot, varsinkin näin kattavan tietopläjäyksen jälkeen. Kestää hetki kun edes tajuaa mitä luki 😀

      1. FinInTirol

        🙂 matkalistalle vain 🙂 Itse jos menisin uudestaan niin olisin siellä vähintään yhden yön jossakin majapaikassa, joka on trullitalossa. Pääsisi fiilistelemään vähän pidempään olemista itse rakennuksessa. Muutenkin olisi aikaa nähdä Alberobelloa vähän laajemmin.

    2. FinInTirol

      Ei varmasti ole helppo katto tehdä, ainakaan mikäli ei tiedä miten se tehdään. Olen rakentanut yhtä jos toista, mutta en osaisi luottaa tekemääni itsekantavaan kupolikattoon:)

  12. Anmarien

    Mielenkiintoinen kohde, josta en ollut aiemmin kuullutkaan. Alkoi heti kiinnostaa symboliikka ja lukea aiheesta lisää!

    1. FinInTirol

      Kiva, jotta löysit uutta! Sitten ei muuta kuin Alberobellon ja symboliikan syövereihin. Tuonne Fin In Tirol Face sivuille linkitin Yle Areenan dokumentin Pugliasta ja siellä oli pikku pätkä Alberobellostakin. Faceprofiiliini on linkki tuolla blogissa, mikäli haluat katsoa tuon dokumentin.

  13. Voi että nuo trullitalot ovat kyllä maagisen kauniita! 🙂 Olisi ihana niitä päästä katsomaan ja itsekin paikan päälle ihastelemaan tätä tunnelmaa, joka kivasti tekstistä välittyi. Todella mielenkiintoista saada tässä myös lisätietoa taloista ja niiden syntymisestä, tarinat paikkojen taustalla kiehtovat aina kovasti ja nehän ovat suorastaan matkakohteidemme suola. 🙂 Toivottavasti itsekin saisi pian järjestymään aikaa, että tuonne pääsisi matkaamaan!

    1. FinInTirol

      Maagista mystiikkaa 🙂 Tykkään myös paikkojen tarinoista. Liian syvälle ei aina jaksa eikä ole aikaakaan mennä, mutta näin tarinatasolla monesti riittää 🙂 Minä toivon, että olisi vaikka joka viikko aikaa ja resursseja mennä uuteen paikkaan. Tai no, ehkä joka kuukausi, jottei ihan kokoajan tarvi olla vaihtamassa maisemaa 😀

  14. Mielenkiintoisen paikan olette taas löytäneet! Niin kuin sanoit mystiikka ei olisi mystiikkaa, jos se olisi täysin ratkaistu. Silti toivon usein, että voisin nähdä ja tietää enemmän! Millaiselta nuokin kadut ovat mahtaneet näyttää 1400- luvulla ja minkälaisia salaisuuksia ne mahtaakaan kätkeä!

    Missä käytössä trullitalot ovat nyt, liiketiloina?

    1. FinInTirol

      Maailma on täynnä mielenkiintoisia paikkoja. Ensimmäisiä alkaa popsahdella esiin heti, kun kotoa lähtee ja hyppää autoon:)

      Mulla on sama, jotta haluan nähdä ja tietää enemmän. Haaste on siinä, jotta taidan jo unohtaa enemmän kuin kerkeän oppimaan uutta, joten tietäminen taitaa vaan vähentyä:D

      Tuolla näytti 1400 -luvulla siltä, jotta kookas germaanisotilas asteli mukulakivistä tietä rinnettä ylöspäin. Hän talutti hevostaan, joka oli suojattu pienellä haarniskalla kuten hän itsekin. Metalli nirskui jokaisella askeleella kertoen kylän toisella laitaa asuvalla oliivinviljelijä Pietrolle, jotta sotilas oli tulossa. Pietro oli kauppamiehiä. Hän järjesti pöydän mukulakivitien laitaan. Asetti oliiviviinipullon pöydälle, vaaleaa leipää ja palan grillattua sian potkaa. Näillä hän saisi sotilaan pysähtymään ja taalereita taskuunsa. Näin olisi voinut olla, tapahtua muinoin.

      Alberobellon trullitalot näyttävät olevan tuossa Rione Monten keskittymässä pitkälti kauppoina ja ravintoloina. Niitä on majoituspaikkoina ja näimme myös asuinkäytössä. Kaupungissa on myös iso kirkko, jossa on kartiokattoja. Googlen kun syöttää hakusanoiksi vaikka “chiesa rione monti alberobello trulli” ja katsoo haun kuvat, niin tulee kirkkoa ja muuta töttöröä ruudun täydeltä:) Siellä on upeita kuvia!

  15. Nadine

    Paikat, joihin liittyy myös hieman mystiikkaa, ovat ne kaikista mielenkiintoisempia. Itsekin tykkään käydä katsastelemassa myyteissä esiintyviä miljöitä.

    Trullitalot näyttävät niin hienoilta tässä jutussa, että mullekin tuli tarve päästä itse paikan päälle. Italia on muutenkin mielenkiintoinen paikka roadtripille. Sen omastakin kokemuksesta huomasin.

    1. FinInTirol

      Salaperäisyyden verhot on kiehtovia:) Seuraavalla Italian road tripillä sitten Alberobelloon.
      Meidän Italian road trip taisi olla samoihin aikoihen teidän kanssa. Muistaakseni menitti juuri länsipuolta ylös, kun me tulimme itärantaa alaspäin.

      1. Nadine

        Joo, näin olikin. Me oltiin tosin 20.7 jo perillä Tallinnassa. Sitten pojat ajoivat pitkin sitä samaa reunaa syyskuussa. Hieno paikka se on.

  16. Ilkka Metsälä

    En usko, että kartiokattoisissa rakennukssa olisi mitään mystiikkaa. Ehkä silloin rakennusvaiheessa oli sikäli, että piti olla typpi, joka osasi tehdä tai määrittää muottirakenteen, jonka päälle kivet ladottiin. Kivirakenne on erittäin painava, jonka vuoksi seinät pitää olla jykevät, mutta kalliit. Rakenteita ei voitu tuolloin optimoida, kuten nykyään Euro-koodeilla. Piti olla varmuutta.

    Esittämästäsi rakenneleikkauksesta voidaan nähdä katon kolmikerrosrakenne. Sisäkuori on varsinainen kantava osa ja vesikate on nimensä mukaan säätä varten. Välissä on hengittävä ja vesihöyryä pois johtava harva kerros (“täyttö erikokoisilla kivillä”). Oletan, että käytettiin samoja purettavissa olevia muotteja useissa taloissa, mikä teki niistä hiukan halvempia rakentaa. Välimerellä on varsin ankea ilmasto talvella. Kosteus homehduttaa puurakenteet, jos ne eivät tuuletu. (Sama Suomessa.) Vesikate näyttää olevan jonkinlaista tiililadontaa. (Rooman vanhan hallintokeskuksen runioissa voi nähdä nykymuotoisen tiilen kehitysvaiheita, jos huomaa katsoa.) Vaikka se ei ole vesitiivis ilman rappausta, estää rakenteen leveys viistosateen pääsyn suurimmalta osin “harvakerrokseen”, siihen hengittävän osaan. Katot eivät ole täysin vesitiiviitä, koska se nykyisin kelpaa enimmäkseen varastokäyttöön.

    Veikkaan, että kattorakenne on monen kehitysvaiheen tulosta ja sitä on kehitelty kymmeniä tai satoja vuosia. Linkkikuvissa nähdään harjakaittoisia taloja tälläkin alueella. Alueella on siten tarjolla pitkää puuta, ainakin rajallinen määrä, josta on sahattu lankkuja. Ilmeisesti liuskemaista kiveä ja erityisesti kalkkikiveä on tuolla alueella paljon tarjolla? Ymmärrän hyvin nuo verotuspohjaiset ratkaisut rakentamisessa. Niiden perusteella vieläkin tehdään esim. jalasmökkejä. Ihminen kuitenkin sopeutuu ympäristöönsä ja käyttää sen tarjoamia mahdollisuuksia. Ei siinä enempää mystiikkaa ole.

    1. FinInTirol

      Vau, kiitos ammattimaisesta pohdinnasta ja tiedoista! En minäkään usko, että kartiokattoisissa rakennuksissa sinällään mitään mystiikkaa ole. Eikä varmaan kaarevissa itsekantavissa rakenteissakaan. Mystiikka liittyy sympboliikkaan, joita kattoihinkin on tehty, ja sen taakse piiloutuviin merkityksiin. Symbolismillä on monesti mystisiäkin piirteitä. Ei aina tiedetä mitä se tarkoittaa, historia ei ehkä ole kuljettanut perimätietoa. Uutenakin, ilman historian hämärtymää, symbolin merkityksestä voidaan haluta antaa toinen kuva kuin mitä se oikeasti tarkoittaa. Symbolissa saattaa olla piilomerkitys, joka peittyy salaperäisyyden verhoon.

Leave a Reply