Novelli “Tuntematon tuli maailmaan” on kaksiosaisen tarinan osa 1
Suomalainen Anna on muuttanut saksalaisen Ralfin luo eteläiseen Baijeriin, Saksaan. He tapasivat toisensa lyhyesti sinä kuumana kesänä 1978, jolloin Ralf oli Suomessa lomalla. Tuona kesänä Ralf kuitenkin menetti mahdollisuutensa Annaan, sielunkumppaniinsa. He ehtivät elää erillään yhden elämän mittaisen jakson kunnes kohtalo toi heidät taas yhteen.
Nyt eletään vuoden 2020 jälkeistä aikaa. Vuoden 2020 alussa Antarktikselta löytyi jotain, joka muutti maailman. Tai oikeastaan se “jokin” jäi löytymättä.
Tammipuun alle
Nainen ja mies kävelivät rauhallisesti kohti niityllä olevaa pientä mäkeä säilyttäen selvän etäisyyden toisiinsa. Mäen harjalla kasvoi tuuhea tammi. Puun runsaslehtiset oksat ulottuivat kauaksi sen rungosta muodostaen katon mäen päälle. Rungon ympärille oli kiinnitetty pieni kyltti, jossa oli veistetyn sydämen sisällä kaksi nimeä, Ralf ja Anna. Tässä paikassa he olivat viettäneet ensimmäisen eväsretken sinä kauniina päivänä, kun Anna oli muuttanut Saksaan Ralfin luo. Siitä oli jo yksi ihmiselämä, ainakin he tunsivat niin. Aamupäivä oli aurinkoinen ja lämmin muutaman pilvisemmän ja kostean päivän jälkeen. Se sopi tähän päivään taianomaisesti. Ilma oli kuin silloin, heidän aloittaessa viimeinkin yhteinen elämä. Uusi päivä, uusi aika alkoi sarastamaan.
Kävely näytti rauhalliselta, mutta se oli vain mitä näkyi ulospäin. Kummankin sydän takoi hurjasti haluten juosta, rynnätä puun alle ja hypätä sylikkäin, tuntea toinen kaikilla soluillaan. Askeleet nopeutuivat mäenharjaa lähestyttäessä. Oli ankara työ pitää sydän kurissa, mutta he olivat päättäneet nauttia hetkestä juuri tässä paikassa. Nauttia pidempään eikä vain juosta, läkähtyä ja tuhlata historiallinen hetki ryntäämiseen.
Ralf ja Anna olivat tavanneet toisensa ensimmäisen kerran nuorina, sinä kuumana kesänä 1978, jolloin Ralf oli ollut Suomessa lomalla. Siitä oli vähintään jo kaksikin ihmiselämää. Loma oli ollut Ralfin ensimmäinen todellinen ulkomaan loma, vaikka olikin varakkaasta perheestä. He olivat tavanneet ”Lättähattu” -junassa Ralfin matkalla Helsingistä Seinäjoelle. Annalla oli ollut silloin kaunis kartano Könnillä, Ilmajoella. Hän oli tuntenut heti vetoa Ralfiin ja siksi keksinyt tarinan, jotta piti kartanossa majoituspalvelua, vaikka ei oikeasti pitänytkään. Ralf oli viettänyt yhden rauhallisen illan ja yön kartanolla. Siellä hän oli tuntenut sisäistä rauhaa pitkästä aikaa. Tosin silloin hän ei ollut ymmärtänyt sisäisen äänensä, intuitionsa, viestiä. Anna oli ollut syy siihen selittämättömään tunteeseen, joka oli ajanut Ralfin juuri Suomeen lomalle. Ralf oli kuitenkin seurannut helpommin ymmärrettäviä aistejaan, silmiään, toisen tuoksua ja fyysistä vetovoimaa. Tuona kesänä hän menetti tilaisuuden sielunkumppaniinsa, mutta onnekseen hän sai vielä toisen tilaisuuden.
He saapuivat tammelle. Katsoivat puun runkoon kiinnitettyä kylttiä ja hymyilivät lempeästi. Kumpikin muisti elävästi sen hetken, jolloin saavuttiin ensimmäiselle eväsretkelle, otettiin kyltti eväskorista ja kierrettiin vyö rungon ympärille niin, että kyltti sydämineen jäi rinnan korkeudelle. Siihen oli hyvä kirjoittaa nimet, Ralf ja Anna. Nimet olivat nyt hieman haalistuneet sillä viimeisestä nimien uudelleenkirjoituksesta oli kulunut jo tovi, sää oli tehnyt työtään. Anna otti tussikynän haalarin taskusta ja kirjoitti uudelleen nimensä. Ralf teki samoin. He katsoivat toisiaan syvälle silmiin ja tunsivat kuuluvansa toisilleen, niin oli ollut aikojen alusta.
Anna ja Ralf olivat tulleet tammelle hieman etuajassa. Vielä olisi 15 minuuttia siihen historialliseen hetkeen, jonka he halusivat viettää juuri tässä paikassa. Ralf asetti kantamansa eväskorin niitylle. Otti korista valkoisen peitteen ja toisen pään ilmaan heittäen levitti sen heille alustaksi. Peitteen siniset reunaraidat loistivat auringossa kuin taivas tänä suurenmoisena päivänä. Korin hän nosti peitteelle, otti sieltä kuohujuoman kylmäastiassaan. Hän oli valinnut alkoholittoman vaihtoehdon. Ei halunnut minkään turruttavan tai sumentavan tätä hetkeä, jonka halusi elää ja muistaa sataprosenttisesti, aina. Juoman viereen asetettiin hedelmäastia, vähän oliiveja, palat leipää, joiden välissä oli suolaista kalaa. Kevyttä syötävää lyhyelle retkelle. Anna ei osallistunut ruan asetteluun, vältti koskemasta, vielä oli sääntöjä. Ralf oli tänään ruanlaittovuorossa.
Antarktis, vapautuminen
Ralf kiipesi rappusia ylös kivisessä rappukäytävässä, jossa jokainen askel synnytti oman kaiunsa. Hänellä oli pitkä työpäivä takanaan. Avain työntyi pesään ja Ralf käänsi sitä pari kertaa vastapäivään. Ovessa oli vielä vanhanaikainen lukko ihan yhtä vanhanaikaisella avaimella vaikka elettiin jo pitkälti toisella vuosituhannella. Saksassa se oli vielä hyvinkin tavallista, varsinkin heidän kotikulmillaan Baijerin eteläosissa. Anna kuuli raksahdukset ja ryntäsi eteiseen. Hän tanssahteli iloisena Ralfin edessä ja lopuksi hyppäsi hänen syliinsä kehräämään. ”Oooii, kuinka mukavaa, että olet taas kotona. Mulla oli jo niin ikävä” Annan suorastaan lauloi Ralfille. Ralf rutisti ja suuteli niin, että ikävä karisi Annasta. Näin oli silloin, ennen Tuntematonta.
Se oli joskus 2020 vuoden alkupuolella, kun Antarktikselta, Etelä-Navalta oli löydetty kuollut retkikunta. Retkikunnasta ei tiedetty oikeastaan mitään. Sitä ei ollut kukaan kaivannut eivätkä he olleet ilmoittaneet itsestään kenellekään. Amundsen-Scottin tutkimusasemalle menossa ollut vaihtomiehistö oli löytänyt heidät sattumalta eksyttyään reitiltään heikossa sääolossa. Kuolleet oli haettu sään parannuttua tutkimusasemalle, jotta heidät olisi voitu kuljettaa haudattavaksi.
Tutkimuksissa oli selvinnyt, että retkikunta oli todennäköisesti Venäjältä. Sitä ei koskaan voitu vahvistaa, sillä Venäjä ei tunnistanut henkilöitä eikä vahvistanut retkikunnan olleen heidän lähettämä. Kukaan ei heitä lopultakaan tunnustanut omakseen, joten ryhmä haudattiin Antarktikseen.
Oli myös selvitetty, että kaikki kuolivat lähes samanaikaisesti ilman ulkoista väkivaltaa. Itse kuolinsyy kuitenkin jäi hämärän peittoon. Sekin tiedettiin, että retkikunta oli kuljettanut ”jotain”, mutta se jokin oli hävinnyt.
Salaperäisesti kuolleen retkikunnan löytänyt vaihtomiehistö menehtyi hyvin pian löytöhetken jälkeen tunnistamattomaan sairauteen vaikeuttaen entisestään tutkimuksia. Vain yksi jäi jäljelle ja hänkään ei muistanut oliko retkikunnalla ollut se ”jokin” mukana löytöhetkellä vai ei. Ei kyetty ajoittamaan missä vaiheessa se ”jokin” oli hävinnyt.
Vaihdetun Amudsen-Scottin tutkimusryhmän jäsenet palasivat uuden miehistön tultua kotimaihinsa. Ennen paluutaan he avustivat kuolleen retkikunnan siirrossa tutkimusasemalle. Tällöin heistä jokainen oli tekemisissä kuolleen retkikunnan kanssa ja niin Tuntematon vapautui maailmaan. Näin oli selvityksissä päätelty.
Tuntematon tuli maailmaan
Ralf istui kotisohvalla ja selasi turtuneena nettiä. Hänen käsidesiltä haisevat sormensa työskentelivät näppäimistöllä avaten artikkeleita ja kommentoiden niitä. Hänen tablettinsa oli auki tietokoneen vieressä. Hän piti sillä yhteyttä Annaan, joka oli keittiössä valmistamassa aamiaista. Tässä kuussa Annalla oli keittiövuoro. Anna huikkasi Ralfille aamiaisen olevan pian valmis ja hän toisi sen Ralfin oven taakse. Ralf kiitti ja kertoi rakastavansa ja ikävöivänsä Annaa, joka vastasi hymyillen lempeiden silmiensä loistaessa ”Rakas, kyllä tämä tästä vielä valoksi muuttuu, jaksa uskoa. Tunnen, että hyvä energia on valtaamassa maailman”.
Maailma oli tullut siihen vaiheeseen, jotta perheenjäsenetkään eivät saaneet olla toistensa kanssa fyysisessä koskestuksessa. Samassa tilassakaan ei saanut olla yhtäaikaa muutamia poikkeustilanteita lukuunottamatta. Niistä oli säädetty erikseen. Mikäli kotona käytettiin samoja tiloja, niin ne tuli pestä ja desinfioida käyttäjien vaihtuessa. Ralf ja Anna olivat onnekkaita, sillä heillä oli riittävän iso talo, jossa kummallekin oli omat huoneet, WC:t ja suihkut. Anna asui alakerrassa ja Ralf yläkerrassa. Vain keittiövuorot jaettiin. Toisin oli perheillä, joilla ei ollut kaikille omia tiloja. Heidät oli erotettu ja sijoitettu vapaisiin tiloihin, joina toimivat entiset hotellit, toimistorakennukset ja vastaavat soveltuvat tilat.
Kaikki oli tapahtunut lopulta erittäin nopeasti. Alkuun tuli vain vapaaehtoisia ulkonaliikkumisrajoituksia ja kauppoja suljettiin. Hyvin pian rajoitettiin kaikkea liikkumista, piti pysyä kotona perheen parissa, pakolla. Kaikki eivät rajoituksia noudattaneet ja viranomaiset päättelivät Tuntemattoman kasvavan voiman tottelemattomien syyksi. Heitä alettiin rankaisemaan sakoilla ja jopa vankilalla. Armeija alkoi päivystämään kaduilla ja toimitti netistä tilatut ruoat ihmisten ovien taakse. Alkuun tilattuja ruokia ja myöhemmin avustuspaketteja. Maailman talous oli ajautunut syvään kriisiin.
Tuntemattoman aiheuttaman ensimmäisen paniikkireaktion laantuessa todettiin, että on pakko aloittaa työt talouden nostamiseksi tai tuho on vieläkin katastrofaalisempi. Määrättiin uudet säännöt. Ihmiset jaettiin työläis- ja kotiryhmiin. Työläiset tekivät töitä ja pitivät talouden rattaita pyörimässä ja mahdollistivat myös kotiryhmän ruokahuollon ja muut perusasiat. Tästä syntyi ihmiskunnan historian mittavin solidaarisuusponnistelu. Kaikki auttoivat toisiaan selviytymään. Ei ollut väliä mihin ryhmään ja rotuun kuuluit tai mistä maasta olit kotoisin. Taistelu oli yhteinen ja vihollinen oli sama Tuntematon. Itsekkyys alkoi häviämään tuhon edetessä.
Liikkumiseen suotiin hieman lisää vapauksia taloudenhoidon nimissä, mutta se toi lisää suojatoimia. Perheenjäsenet erotettiin toisistaan. Toimella pyrittiin estämään Tuntematon siirtymästä kodin ulkopuolelta muihin perheenjäseniin. Erotus tuli koskemaan kaikkia, niin työläis- kuin kotiryhmäläisiä. Suojatoimella ei ollut merkitystä kävikö joku perheestä töissä kodin ulkopuolella vai ei.
Ralf ja Anna sijoitettiin kotiryhmään. Ryhmäläisten tehtävänä oli kehittää itseään ja pitää valmiuksia yllä, mikäli heidät siirrettäisiin työläisryhmään. He kuuluivat reserviin ja avustivat työläisryhmää erilaisin palveluin. Avustaminen tapahtui pääsääntöisesti etätoimintoina kotoa käsin välttäen mahdollisimman paljon Tuntemattoman kohtaamista. Heidän oli pysyttävä kunnossa mikäli työläisryhmässä tarvittaisiin uusia jäseniä. Työläisryhmässä oli pääasiassa nuoria, terveitä aikuisia sekä heitä, joita Tuntematon oli jo koetellut. Oli kerätty näyttöä, että se ei iske kahta kertaa samaan henkilöön.
Monikansalliset yrityksen olivat tehneet yhteistyötä ja kehittäneet pikavauhtia uusia seurantajärjestelmiä. Kaikille kansalaisille oli jaettu kuulolaite, jota tuli pitää koko ajan korvalla. Kuulolaitteesta saatiin tiedotteet ja ohjeet suoraan valvovilta viranomaisilta. Ihmisten vartaloihin upotettiin sensorit, jotka lähettivät jatkuvaa dataa valvomoihin. Sensoreilla valvottiin henkilön terveydentilaa, sijaintia, seuralaisia sekä etäisyyttä heihin.
Yhdistäessään voimansa yritysten tutkijat olivat nopeasti oppineet ihmisvartalossa tapahtuvat muutokset silloin, kun Tuntematon tuli ihmiseen. Tutkijat pystyivät luomaan ennustemallin, jolla Tuntematon tunnistettiin noin päivää aikaisemmin tarttuvia oireita. Paikalliset potilaannoutoviranomaiset saivat ennusteen automaattisesti järjestelmäänsä. Tämä käynnisti nouto-operaation. Potilaat paikannettiin ja noudettiin karanteenikeskuksiin. Siirtyminen henkilöltä toiselle estettiin ennenkuin Tuntematon pääsi kehittymään liian pitkälle.
Anna kertoi tabletin kautta, että aamiainen oli oven takana. Ralf puki valkoiset kumihanskat käsiinsä kysyen samalla, jotta käyttäisivätkö he tänään heidän kuukauden toisen päivällistreffiedun. Anna vastasi iloisesti ”Juu, käytetään vain niin päästään vähän liikkeelle täältä. Mennäänkö tuohon nurkan takana olevaan Italialaiseen syömään?” Annan teki mieli kala carpacciota ja pasta frutti di marea. Jälkiruaksi hän unelmoi vielä espresson ja crema catalanan. Kotiryhmäläisillä oli lupa kahteen iltapäivälle ajoittuvaan ruokaravintolakäyntiin kuukaudessa.
Ravintolassa päivällistreffeillä
Ralfin ja Annan päivä kului kuten niin moni muukin. Aamiaisen jälkeen suoritettiin kansalaisvelvollisuuksia etätyönä. Velvollisuuksiin kuului tiettyjen työryhmäläisten virastoasioiden hoitoa, erilaisia selvityksiä, pyyntöjen ja palautteiden käsittelyä.
Anna riisui kotiasunsa ja valitsi kaapista ulkoilumekon. Kotona oli pidettävä toisia vaatteita kuin ulkona. Mekon alle hän kuitenkin puki leggingsit sillä ulkona näytti olevan hieman pilvinen ja kostea ilma. Synkähkö ilma ei haitannut Annaa, hänen mielensä oli aurinkoinen. Tänään hän pääsisi ravintolatreffeille ja oli mahdollisuus nähdä Ralf silmätysten. Anna ei olisi malttanut odottaa iltapäivään. Hän alkoi valmistautua jo hyvissä ajoin sillä hän ei pystynyt keskittymään mihinkään muuhun. Mekko tarvitsi sopivat kengät, ne valikoituivat polvimittaisiksi saappaiksi, joten leggingsit saivat sittenkin jäädä. Valkoisissa nahkasaappaissa oli näyttävät korot, ne pidensivät Annaa monella sentillä. Mekossa ja saappaissa oli sopivasti vaaleanruskeaa, se toi Annan mieleen kesäisen rantahietikon. Kynnet tarvitsivat väriä, myös varpaissa. Hieman kevyesti myös kasvoille. Anna oli valmis ja mielestään kaunis.
Ralf valmistautui myös päivälliselle pukeutumalla. Hän valitsi siniset farkut, ruskeat nahkakengät ja oliivin värisen kesäneuleen. Hänkin oli katsonut ulos ja todennut sään olevan hieman koleahkon. Takiksi hän pukisi vielä vanhan nahkatakkinsa. Ralf tiesi, että Anna tykkäisi hänen valinnoistaan. Hän oli kuitenkin harmissaan, sillä Annakin pukeutuisi kauniisti, mutta ei voisi siitä nauttia. Annan, kuten Ralfinkin, oli puettava vihreä kertakäyttöhaalari vaatteiden päälle. Ralf asetti raitisilmamaskin kasvoilleen ja veti vihreät kumikäsineet käsiensä suojaksi. ”Valmis” Ralf ajatteli ja tiedotti Annalle menevänsä ulko-ovelle odottamaan.
Ralf katseli joskus niin vilkasta ja eloisaa naapurustoa ulko-ovensa edestä. Naapureita ja kulkijoita ei näkynyt. Jossakin kulki armeijan ajoneuvo, hän ei nähnyt sitä, mutta kuuli äänen. Ralf oli tehnyt myös luontohavaintoja kotikadullaan. Ajan mittaan hän oli huomannut lintujen lisääntyneen, niitä oli mukava kuunnella ikkunasta ja monesti sai tulla oman talonsa pihallekin niitä kuuntelemaan. Luvasta tiedotettiin kuulolaitteesta. Oli hän joskus nähnyt jopa peuroja ja villisikojakin kulkemassa tiellä. Yksi sika oli tullut ”sikailemaan” heidänkin puutarhaansa. Villiintynyt ruusupuska oli nyt entistä villimmän näköinen. Tuntematon avusti luontoa ottamaan takaisin siltä vallattua alaa.
Anna tuli ulos ja Ralf hätkähtyi ajatuksistaan. Kumpikin hymyili niin, ettei hymy meinannut mahtua raitisilmamaskin taakse. ”Voi kuinka kaunis oletkaan tänään” Ralf huokasi. Anna teki pienen kumarrus ja niiaus liikkeen kuningattaren tyyliin. Hän oli tämän iltapäivän kuningatar. Samassa kuulolaitteesta kuului tuttu viheltävä hälytysääni ja sitä seurasi tiedotus ”Varoitus, etäisyys puolisoosi on liian pieni. Siirry välittömästi turvaetäisyydelle!”. Ralf astui nopeasta taaksepäin, jotta kahden metrin turvaetäisyys säilyi. Hän oli ihastuksissaan jäänyt paikoilleen eikä muistanut siirtyä Annan edellä. Etäisyydet oli säilytettävä tai sakko kilahti sähköpostiin kolmannen varoituksen jälkeen. Mikäli senkään jälkeen ei toteltu, niin armeija tai poliisi tuli ja selvitti ongelman nopeasti ja tehokkaasti.
He kävelivät korttelin päässä olevaan italialaiseen Enoteca Paparazzi:in. Se oli yksi heidän suosikeistaan. Ravintola oli lähellä ja siellä oli erinomainen ruoka. Pidemmälle lähdettäessä matkalla törmäsi aina lupatarkastuksiin. Kulkulupa luettiin sensoreista lukulaitteella skannaamalla. Tarkastus oli siten nopeaa eikä juurikaan aiheuttanut pysähdyksiä, mutta he halusivat välttää sitä siitä huolimatta.
Ravintolan oveen oli asennettu avausautomatiikka. Oven avautuessa ravintoloitsija toivotti tulijat lämpimästi tervetulleeksi. Ravintoloitsija Alessio oli jo tuttu mies vuosien takaa. He olivat käyneet ravintolassa monesti jo ennen Tuntematonta. Alessio hymyily raitisilmamaskissaan kysyen ”Mitä kuuluu lempiparilleni?”. Ralf ja Anna vastasivat melkein yhteen ääneen ”Ihan hyvää kiitos” Ralfin jatkaessa ”tiedäthän, normaali arkirutiineja ja nyt saamme nauttia huippuruasta”. Tähän Alessio myhäili tyytyväisenä ja tiedusteli mihin pöytään he mieluiten istuutuisivat. Ravintolassa oli muutama muukin pöytäkunta. Yhdessä pöydässä oli naapuripariskunta Müller tien toiselta puolelta. He tervehtivät toisiaan mutteivät menneet keskustelemaan. Se oli turvallisempaa, yleinen tapa. Ennen Tuntematonta heillä oli tapana aika ajoin grillata ja istua iltaa. Toisesta pöydästä he tunnistivat Müllereiden naapuriin muuttaneen nuoren parin. He olivat löytäneet toisensa samoihin aikoihin, kun Tuntematon oli tullut. Pöytiä oli vähennetty turvaetäisyyksien vuoksi, mutta silti sinne mahtui ihan mukavasti asiakkaita.
Anna ja Ralf valitsivat ikkunanviereisen pöydän. Pöydässä ruokailijat eivät tarvinneet kahden metrin turvaväliä mikäli siinä oli riittävät suoravarusteet. Jokainen pöytä oli luokiteltu etäisyysvalvontajärjestelmään. Tämä pöytä oli jaettu kahteen ja välissä oli pleksilasi lattiasta noin puolentoista metrin korkeuteen siten, että se ylettyi ruokailijoiden päiden yläpuolelle. Ralf ja Anna kytkivät älypuhelimiensa sovelluksesta kuulolaitteet keskustelukäyttöön. Niissä oli myös mikrofonit, joten niitä oli mahdollista käyttää kommunikointiin tarvittaessa. Nyt niistä oli hyötyä, heidän ei tarvinnut huutaa maskien ja pleksilasin läpi niin, jotta koko ravintosali voisi seurata keskustelua.
Alessio tuli ruokalistan kanssa pöydän viereen. Lista oli lyhyt ja kirjoitettu isolla tekstikoolla niin, että ruokailijat näkivät lukea ottamatta listaa käsiinsä. ”Mitä suosittelet tänään” Anna kysyi, sillä hän oli laiska lukemaan ja silmälasitkin oli jäänyt kotiin. Alessio vastasi ”Alkuun ottaisin aina niin raikasta salaattia talon omalla kastikkeella. Alkuruoaksi suosittelen Spaghetti vongole ja pääruaksi Filetto di tonno alla griglia ja sitten jälkiruoaksi tosi herkullista Panna cotta della casa”. He kumpikin tiesivät ettei paljon muita vaihtoehtoja ollut. Annan mielessä oli kuitenkin koko päivän ollut kala carpaccio. Hän tiedusteli silmiään räpytellen, jotta olisiko mitenkään mahdollista saada kalaisaa carpacciota salaatin sijasta. Se ei ollut listalla, mutta Alessio oli mukautuva ammattilainen. Hänellä oli tonnikalaa ja siitä hän saisi loihdittua maittavan carpaccion Annalle. Se kuulosti Annasta oikein sopivalta ja niin hän valitsi tyytyväisenä tonnikala carpaccion alkupalaksi. Anna hymyili ja tunsi rinnassaan riemua. Tällaiset pienetkin asiat tuottivat iloa näinä vaikeina aikoina. Crema catalanaa Alessiolla ei ollut, joten jälkiruaksi otettiin Panna cotta. Listaan lisättiin vielä espressot.
Ralf katsoi Annaa tämän syödessä. ”Kuinka voi olla toista niin kova ikävä vaikka ollaan tässä yhdessä, ihan vastakkain” Ralf mietti. Hänen mieleensä tuli muisto heidän kesäisestä eväsretkestä. He olivat menneet eväsretkelle lähiluontoon lähes samantien silloin, kun Anna muutti hänen luokseen. Ralf oli valmistellut kaiken jo päiviä etukäteen tietäen Annan mieltymyksen luontoon. Kesäinen Baijeri tarjosi järjestelyille upeat raamit.
Ralf oli pakannut eväskoriin erilaisia makkarasiivuja ja leivät, joiden välissä oli sinapilla siveltyjä Leberkäsejä. Lihan syönti oli sittemmin vähentynyt Tuntemattoman levitessä ja lopulta he olivat lopettaneet sen kokonaan. Joidenkin tutkimusten mukaan Tuntematon pääsi iskemään ihmiseen lihan kautta eivätkä he halunneet ottaa riskiä. Koriin löysi myös pari pulloa erinomaista Rosenheimer Hefe Weißbieriä. Anna ei siihen ihastunut, oli kuulemma kuin kotitekoista sahtia. Onneksi Ralf oli pakannut mukaan myös Radleria, ihan varmuuden vuoksi. Hän tiesi suomalaisten juovan paljon siideriä, joten Radler ehkä ajaisi saman asian. Radler on puoliksi olutta ja puoliksi limsaa ja Raflin makuun se on liian makeaa, hyvä olut pilattu limsalla ja toisin päin.
Ralfin vielä muistellessa kuumaa kesäpäivää tammipuun alla Anna katsoi häneen kysyen ”Mitä sinä tuijotat ja unelmoit?”. Ralf vastasi katsoen Annaa suoraan silmiin ”Tuijotan elämääni, unelmoin enkelistäni”. Anna naurahti sanoen ”Hupsu, minäkin rakastan sinua”. Ralf lähetti rakkaalleen lentosuukon, joka leijaili läpi pleksilasin ja tavoitti Annan pyöreät, kauniisti punatut huulet. Anna sulki silmänsä ja tunsi suudelman syvällä sisällään.
Ralf nosti espressokupin huulilleen ja kaatoi sieltä viimeisen tipan kielelleen. Kuppi tuntui lämpimältä huulille ja kielellä maistui makea, täyteläisen tumma kahvi, niinkuin espresson pitääkin. Päivällinen oli ollut suurenmoinen. ”Alessio on kyllä huippu kokki” Ralf kehui laskiessaan kupin takaisin pöydällä olevalle lautaselle. Hän vinkkasi Alessiolle näyttäen kädellään ”maksumerkkiä”. Hetken kuluttua lasku saapui kahden suklaapalan kanssa. Ralf vei korttinsa maksupäätteen viereen ja lasku oli maksettu. He laittoivat vielä suklaapalat sulamaan suihinsa ja nostivat sitten raitisilmamaskit taas kasvoille. Oli aika kävellä kotiin.
Yllättäviä uutisia
”Huomisesta näyttäisi tulevan aurinkoinen” Ralf totesi heidän astuessa ulos Enoteca Paparazzin automaattiovista. Pilvisyys oli vähentynyt ja lämpötilakin tuntui olevan nousemaan päin. He kävelivät hyvin hitaasti, jotta saisivat nauttia paluumatkasta mahdollisimman pitkään.
Samassa kuulolaitteista kuului tulevan tiedotteen merkkiääni. Tiedote alkoi ”Hyvät kansalaiset, Maailman terveysjärjestö MTJ tiedottaa” Ralf ja Anna katsoivat toisiaan. MTJ ei ollut pitkään aikaan tiedottanut kuulolaitteista. Silloin aikanaan tiedotteet eivät aina olleet positiivisia. ”Mitähän nyt” ehti Ralf ihmetellä tiedotteen jatkuessa ”Kansallisten hallitusten muodostama Yhdistyneet Hallitukset on tehnyt tänään klo 15.00 merkittävän ja historiallisen päätöksen saamiensa seurantatietojen pohjalta. Seurantatiedot osoittavat, että Tuntematon on vetäytynyt. Tähän tietoon pohjautuen Yhdistyneet Hallitukset on päättänyt, että Tuntemattoman johdosta rakennetut suojatoimet tullaan purkamaan. Tämä tullaan aloittamaan huomisesta keskipäivästä klo 12.00 alkaen. Lisätietoa saatte tämän tiedotteen loputtua sähköposteihinne. Riemuitkaa, mutta huomatkaa, että suojaussäännöt ovat vielä voimassa! Kiitos huomiostanne”.
Anna ja Ralf olivat pysähtyneet. He eivät olleet uskaltaneet liikkua, jotta kuulisivat varmasti riittävän hyvin mitä tiedotteessa sanottiin. Nyt he eivät uskaltaneet edes hengittää etteivät puhaltaisi viestiä pois. Pitkän tovin jälkeen Ralf rikkoi hiljaisuuden änkyttäen Annalle ”Mitä, mitä se juuri sanoi, sanoiko..?” Ralfin silmät olivat pyöreät kuin ravintolaan jääneet espresso lautaset. Anna takelteli takaisin ”Sanoi, jotta suojaustoimet puretaan, että puretaan huomenna. Mitä, siis jo huomenna? Kuinka?”. Heidän oli vaikeaa ymmärtää mitä olivat juuri kuulleet ja vielä vaikempaa hahmottaa mitä se tarkoitti. Tiedote tuli täysin yllättäen. Missään uutisissa ei ollut pienintäkään vihjettä siitä, että Tuntematon olisi häviämässä. Annan olisi tehnyt mieli tanssia ja huutaa, mutta jonkinlainen epäusko piti häntä paikoillaan. ”Voiko se olla totta? Tuleeko kohta uusi tiedote?” hänen mielessään pyöri epäileviä kysymyksiä. Anna tunsi repeävänsä kahtaalle.
Ralf tarttui Annaa kumminkin käsin olkapäistä ja hihkui huutonaurua pidättäen ”Anna, Anna, ne purkaa suojaustoimet, kuulitko suojaustoimet puretaan!!”. Hänen ravistellassa Annaa kuulolaitteista kuului hälytysvihellys ja viesti ” Varoitus, etäisyys puolisoosi on liian pieni. Siirry välittömästi turvaetäisyydelle!”. Ralf hypähti nopeasti kauemmas. Sakko oli liian suuri ja varoitus oli jo toinen tänään. Seuraavasta tulisi sakko, nyt oli oltava tarkkana. He eivät halunneet sakkoa ja vielä vähemmin tekemisiin virkavallan kanssa.
Enää ei kävelty hitaasti. Jäljellä ollut matka kotiin melkein juostiin. Oli kiire mennä lukemaan tiedote sähköpostista. ”Mitähän siellä kirjoitetaan? Olivatko he ymmärtäneet oikein? Pitääkö se todella paikkansa?” He kerkesivät kyselemään toisiltaan lyhyellä kotimatkalla satoja kysymyksiä. Rappuset juostiin niin, että kivisen rappukäytävän kaiku ei kerinnyt edes mukaan. Ehkä he eivät astuneet rappusten askelmille ollenkaan.
Ovi auki, kumpikin kiirehtivät omiin kerroksiinsa. Vihreät haalarit ja kumihanskat roskiin. Käsien ja kasvojen pesu. PC auki, käynnistys tuntui kestävän tavallista kauemmin. ”Mikä tässä nyt maksaa?” Ralf naputteli sormillaan pöytää näppäimistön edessä. Viimein sähköposti aukesi. Ralf luki alkuun varmasti kolme riviä kerrallaan ja hänen piti palata hieman taaksepäin ymmärtääkseen mitä siinä sanottiin. Hän luki koko viestin kahteen kertaan varmistaakseen sanoman.
Ralf huusi tablettinsa kautta Annalle ”Luitko kulta kokonaan, luitko, se on totta, suojaustoimet puretaan ja se on jo huomenna, uskotko?”. Anna kiljui takaisin ”Mahtavaa rakas, uskomatonta, ehkä nyt alkaa taas normaali elämä”. Kumpikaan ei oikeastaan tiennyt mitä normaali elämä tässä kohtaa voisi tarkoittaa. Voisiko se olla sellaista kuin ennen Tuntematonta? Palautuisiko kaikki vapaus ja yhteiskunnan toiminnot vanhalle radalle? Kaikki tuli niin nopeasti, että heidän oli hyvin vaikea ymmärtää mitä oli tapahtumassa. Heillä ei ollut mitään suunnitelmaa mitä tehdä, jos tällainen tiedote tulee. He olivat jo tottuneet, sopeutuneet.
Ralfille nousi mieleen muisto ravintolassa, muisto ensimmäisestä eväsretkestä. ”Nythän on tavallaan paikka ensimmäiselle eväsretkelle. Ensimmäiselle Tuntemattoman jälkeen” Ralfilla välähti. Hän sanoi Annalle, jotta hän voisi hoitaa keittiövuoron tänään ja huomenna. Ralf halusi valmistella eväät retkelle, ihan niin kuin silloin ennen.
Uusi päivä sarastaa
Yö oli mennyt hyvin vähillä unilla. Se oli kulunut seuraamalla nettikeskustelua suojaustoimien purkamisesta. Ralf oli valmistellut eväskorin, useampaankin kertaan. He olivat kumpikin miettineet mitä huomenna oikeasti tapahtuu. Mitä he tekisivät? Miten kaikki alkaa normalisoitua? Mitä on normaali? Voisivatko he nyt koskettaa toisiaan, suudella oikeasti eikä vain pleksilasin läpi? Mitä pidemmälle yö eteni sen laajemmin he ymmärsivät tulevan päivän merkitystä. Se tulisi olemaan historiallinen niin heille kuin koko ihmiskunnalle. Tuntematon oli väistynyt!
Ralf valmisti aamupalan, jossa oli keitettyjä kananmunia, hedelmiä, pähkinöitä ja marjoja jugurtissa sekä tietenkin kahvia. Tosin tähän päivään herätäkseen ei kahvia tarvinnut. Siihen oli ihan muut polttoaineet. Aamupalan Ralf tarjoili Annalle tuttuun tapaan alakerran oven taakse. Ralf riisui keittiövaatteensa, pesi kätensä ja puki kotivaatteensa. Aamupala meni haaveillessa. Ralfilla alkoi olla ajatukset jo illassa asti. Illalla voisi olla kotona jo ilman vaatteiden ainaista vaihtelua. ”Voisimme olla samassa huoneessa, ilman suojia, ilman vaatteita” Ralf hekumoi. Hänellä oli monia asioita, joita alkavalta päivältä odotti.
Sähköposti kilahti saapuneen viestin merkiksi. Ralf hätkähti unelmistaan. Siellä oli viesti valvontaviranomaisilta. Ralf oli pyytänyt lupaa poistua asunnosta niitylle noin 11.30 ja perustellut sitä halullaan viettää tuleva historiallinen hetki heille hyvin merkityksellisessä paikassa. Lupa oli tullut, olihan nyt säännöksetkin jo loppumassa. Ralf riemuitsi, nyt he voisivat olla tammella tuon tulevan hetken. Ralf kertoi Annalle mahdollisuudesta mennä tammelle ottamaan vastaan vapautusjulistus. ”Kuinka suurenmoinen ajatus! Meidän toinen ensimmäinen kerta!” Anna hihkui täristen innosta.
Ulos lähdettiin jälleen vihreissä haalareissa ja raitisilmamaskeissa. Oli heillä vihreät kumihansikkaatkin. Niin he kävelivät läheiselle niitylle, jonka keskellä oli pieni mäki ja sen huipulla kasvoi iso, lehtevä tammi.
Eväät oli aseteltu peitteen päälle. Vielä oli 30 sekuntia julistuksen alkuun. He malttoivat pitää etäisyyden toisiinsa kahdessa metrissä. Ralf alkoi laskemaan ”kymmenen, yhdeksän, kahdeksan” ja Anna liittyi mukaan ”seitsemän, kuusi, viisi…”. Kuulolaitteista alkoi kuulumaan torvifanfaaria. Sitä kesti jonkun aikaa ja sen jälkeen alkoi nauhoittamaton puhe. Puhuja oli Saksan liittokansleri. Ikuisuuden kestävä juhlapuhe loppui sanoihin ”Täten julistan Tuntemattoman voitetuksi. Nyt siirrymme elämään Tuntemattoman jälkeistä aikakautta”. Liittokansleri lähes huusi loppusanat, niin iloinen ja liikuttunut hänkin oli.
Ralf katsoi Annaan ottaen samalla raitisilmamaskin pois. Tunne oli epätodellinen ja vähän pelokaskin. Oliko nyt ihan varmasti turvallista olla ulkona ilman maskia? Anna seurasi perässä ja veti syvään henkeä ”Aah, ilmaa ilman maskia, haista, melkein maistan” Anna ihasteli. Ralf vetäisi kumihansikkaat pois käsistään, heitti ne maahan ja otti kaksi nopeaa askelta Annaa kohden ja kaappasi hänet syliinsä. Anna huokaisi. He seisoivat siinä pitkään vain halaten toisiaan. Tunsivat toistensa lämmön, tuoksun ja energian. Ralf piti Annaa niin tiukassa syleilyssä, jotta tunsi tämän sydämen lyönnit kehoaan vasten. Se tuntui ihmeelliseltä. Ralf oli jo melkein unohtanut miltä toisen vartalo itseään vasten tuntuu.
Ralf irrottautui ja otti Annan kädet käsiinsä. Hän tunnusteli niitä, niiden paljasta ihoa, kuinka pehmeää ja sileää iho voikaan olla. Nosti ne poskilleen ja vei suunsa eteen suudellen Annan kämmeniä. Ne tuoksuivat hieman desinfiointiaineella, mutta Annan omaan tuoksuun sekoittuneena. Se oli huumaavaa. Ralfin posket kastuivat liikutuksen kyynelistä. Hän otti Annan pään kämmeniensä väliin, katsoi syvälle Annan ilosta sädehtiviin silmiin ja suuteli hänen pehmeitä huuliaan. Anna tärisi ja Ralf tunsi sen. He painautuivat taas tiukemmin toisiaan vasten. Ralf maistoi Annan, viimeisestä suudelmasta oli jo hyvin pitkä aika, mutta Ralf ei ollut unohtanut miltä Anna maistuu. ”Jotkut asiat ainakin ovat normaalisti, kuin ennen” Ralf ajatteli mielissään. Vastentahtoisen hitaasti he irrottautuivat toisistaan, oli pakko. Pidemmälle ei voinut tammen alla, avoimella niityllä, mennä ja mikäli he jatkaisivat suutelua niin tapahtumia olisi mahdoton pysäyttää.
Müllereiden naapuripariskuntakin oli tullut ikkunalleen katsomaan toiveikkaana taivaanrantaan. Uusi päivä oli noussut, uusi alku heidän suhteessaan, vapaus. He katsoivat kuinka naapurin Ralf ja Anna suutelivat toisiaan pitkään kaukana tammen alla. Hekin tekisivät nyt niin. Nyt oli lupa koskettaa, lupa tuntea ja aistia, mahdollisuus mennä vaikka kuinka pitkälle. Tänään he eivät poistuisi talosta vaikka se oli sallittuakin.
Ralf riisui suojahaalarinsa ja Anna teki samoin. He istuutuivat vierekkäin tammen juurelle. Oli hieno tunne istua T-paitasillaan auringon lämmittäessä oman rakkaan vieressä, kyljessä kiinni. Jotenkin vapaa kaikista kahleista, aivan kuin nuorena rynnätessä ensimmäisille kesälaitumille, eväsretkille, festareille. Ralf mietti ”tästä tulee pitkä kuuma kesä ja me aiotaan elää se”. Kuohujuoma poksautettiin auki niin, että korkki lensi pitkän matkaa niitylle ja juomaa kuohahti peitteelle. He nauroivat helpotuksesta ja kilistivät lasejaan tietäen, että eväät jäävät suurelta osin syömättä. Tuntui kuin maailma syntyisi uudelleen.
